Valokuvaaja Sami Reivisestä Vuoden Muotokuvaaja
Sain Sami Reiviseltä viestin viime sunnuntaina Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n Vuosikilpailun jälkeen. Sarjojen parhaat oli juuri palkittu ja kuusi finalistia nimetty. Sami Reivinen oli yksi heistä.
"Tuntuu kuin jokin ympyrä olisi sulkeutunut. Seison tänään vanhalla VVI:llä, jossa olin ensimmäistä kertaa 7 vuotta sitten."
Itse muistelin tuota samaa hetkeä. Sami tuli näyttämään portfoliotaan ja muistan siitä sen, että yhdessä kuvassa oli opiskelukaverini yliopistoajoilta. Sami lopetti opiskelun melko pian ja myöhemmin tästä puhuessamme hän kertoi, ettei opiskelun ja oman yrityksen käynnistäminen onnistunut samaan aikaan. Sami teki viisaan päätöksen –hän keskittyi yhteen asiaan kerrallaan.
Sittemmin Valokuvaamo KLIK muutti isompiin tiloihin Suvantokadulle ja Samin kumppaniksi KLIK:iin tuli valokuvaaja Peero Lakanen. Sami aloitti jälleen valokuvausopnnot ja jostain syystä tiemme kohtasivat jälleen. Itse en enää ollut VVI:lla, mutta saatoin toimia ns. työpaikkakouluttajana, mentorina Samille. Tästä alkoi yhteinen matkamme –enää minun ei tarvinnut miettiä, elikö Sami tässä maailmassa, koska niin suuri muuttos nuoressa miehessä oli tapahtunut. Oppimisen ja itsensä kehittämisen into oli silmin nähtävissä.
Yhteistä matkaamme on takana nyt kolmisen vuotta. Se on ollut aika, jonka Sami on ponnistellut pitkäjänteisesti kehittyäkseen ammattivalokuvaajana ja valokuvausalan yrittäjänä. Jo viime vuonna täyspotti oli lähellä, Sami sijoittui kärkikolmikkoom Vuoden Muotokuvaaja -kilpailussa. Tänä vuotta tuli täyskymppi.Read more
Kuvamessut lähestyy - minne mennä?
Kuvamessut vaikuttavat tänä vuonna mielenkiintoisilta. Ohjelmaa on paljon useilla eri lavoilla. Lisäksi nähtävillä on useita valokuvanäyttelyitä.
Itse olen messuilla koko viikonlopun, joten siellä varmasti nähdään :)
Hauskaa messuviikonloppua kaikille!
Itseäni kiinnostavat ainakin seuraavat tapahtumat:
Lauantaina ja sunnuntaina Docenfoforumilla ohjelmaa koko päivän.
TIETOISKU-LAVA - Valokuvaajia ja tarinoita kuvien takana
Vuoden Muotokuvaaja 2014
Tietoisku-lavalla la 12.30 - 12.55 ja su 13.00 - 13.25
Antigravity Women - Krister Löfroth
Saatoitkin jo lukea Krister Löfrothin näyttelystä uusimmasta Kamera-lehdestä. Näyttely on esillä koko messuviikonlopun ja Krister kertoo kuvistaan.
Lue lisää näyttelystä.
Tietoisku-lavalla la 11.00 - 11.25
Katso koko Tietoisku-lavan ohjelma.
KUVA&KAMERA -LAVA
Lavan mielenkiintoisin setti on "Timanttien tekijät", jossa esiintyjät Suomen huippukuvaajat: Krista Keltanen, Jere Hietala ja Toni Härkönen. Tätä en haluaisi missata. On hienoa päästä kuuntelemaan kuvaajia, nähdä heidän kuviaan ja kuulla tarinoita niistä. Älä missaa tätä!
Lavalla myös useita erilaisia valaisudemoja.
Katso koko Kuva&Kamera -lavan ohjelma.
Osastojen ohjelma
Itse olen mukana Studio Varustamon osastolla ja siellä on paljon mielenkiintoista koko viikonlopun ajan.
Ohjelma nähtävissä Studiovarustamon nettisivuilla.
Katso kaikkien osastojen ohjelma tästä.
Making of Kevätpäivitys – still or (a)live
Kohti kevättä mennään ja samalla kohti Suomen Ammattivalokuvaajien Kevätpäivitystä. Olen kehitellyt teemaa jo syksystä lähtien ja se alkoi hahmottua nopeasti: törmäsin kaikkialla videoiden tekemiseen. Tästä lähtikin sitten idea Kevätpäivitykseen – Still or live. Teeman kautta valikoituivat esiintyjät.
Jyrki Vesa on pitkän linjan lehtikuvaaja, joka tekee nykyään lähes ainoastaan yritysvideoita. Johanna Uusitalo on puolestaan muotokuvaaja, joka on soveltanut videota mm. hääkuvauspaketeissa. Kevätpäivityksessä Johanna sekä kertoo työskentelystä että myös demoaa käyttämäänsä Animoto -softaa.
Lisäksi kuin sattumalta Masterclass testasi viimeisimmässä työpajassa Canonin C100 -videokameraa ja teki videota perhekuvauksen yhteydessä. Samalla testattiin Dedolightin LEDejä videon valaisussa. Myös tämä on nähtävissä Kevätpäivityksessä.
Jyrkin ja Johannan esitysten lisäksihän Olli Turtiainen Canonilta puhuu myös yleisesti videoiden tekemisestä. Ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, Sami Reivinen on investoinut myös äänipuoleen. Myös nämä laitteet nähtävissä Kevätpäivityksessä. Tämän kevään Kevätpäivitys kietoutuu videon ympärille. Sisältö on minusta mielenkiintoinen ja kattava. Odotan tapahtumaa jo innolla :)
Katso ennakkovideo Youtubesta.
Kevätpäivitys Tampereella maanantaina 31.3.2014 klo 10 alkaen samassa paikassa kuin ennenkin!
Tunnelmia Kevätpäivityksestä viime vuodelta blogissa ja viime keväänä tehty video.
Masterclass valokuvaustyöpaja – LOL, LED, LIVE & Lightroom
Masterclass -valokuvaustyöpaja kokoontui jälleen ja agenda oli tällä kertaa: LOL, LED, LIVE & Lightroon.
Kokoonnuimme ekaa kertaa sen jälkeen, kun porukka suoritti viime syksynä valokuvaajan erikoisammattitutkinnon. Tällä kertaa ei ollut tutkintopaineita, vaan saatoimme vain pitää hauskaa. Ja mitä se hauskanpito tässä valokuvaustyöpajassa tarkoittaa: lauantaina kokoonnuimme aamulla kasilta Johannan kotona, lähdimme kuvaamaan päiväksi porilaiseen yökerhoon, testasimme LEDejä, pidimme Lightroom-workshopia yli puolen yön ja sunnuntaina olimme ysiltä studiolla kuvaamassa ja iltapäivällä teimme yhdessä videota.
Ja tämä on vain alkua – nautitaan nyt vielä fiiliksistä ja kaikesta koetusta :D
Kuvia, testituloksia ja veioita nähdään sitten myöhemmin. Viimeistään 31.3.2014 Suomen Ammattivalokuvaajien Kevätpäivityksessä Tampereella. Olet sinne tervetullut! (ja tietty myöhemmin lisää myös blogissa :D)
Jällen tällä kertaa otimme klassisen ryhmäkuvamme. Jos tässä kuvassa olisi ääni, se olisi iloista naurua.
Vasemmalta katsottuna: Oscar Lindell (Studio Lindell, Porvoo), Sami Reivinen (Valokuvaamo KLIK, Tampere), minä, Johanna Uusitalo (Foto-Friitala, Ulvila) ja Tomi Kallio (Valokuvaamo Potretti, Orimattila).
Kokkaa, kuvaa ja nauti - valokuvausvinkkejä ruokabloggareille
Näyttää hyvältä, eikö vain?
Ruokabloggareiden valokuvakuvauskurssi pidettiin innokkaan bloggaajan Johanna Koskirannan kotona. Hänen bloginsa Hellan ja viinilasin välissä esittelee herkullisia reseptejä, viinivinkkejä ja välillä se rönsyilee Johannan erikoisprojekteihin. Toinen kurssilla mukana ollut ruokabloggaaja Anna puolestaan pitää ihanaa kakkublogia, "Sokerimuruja".
Päivä alkoikin herkullisesti ja teeman mukaisesti -pääsimme maistamaan Johannan uusilla resepteillä leivottuja muffinsseja, jotka naposteltiin chorizo-makkaran ja sinihomejuuston kera. Eipä olisi voinut päivä alkaa paremmin :)
Vaikka aloitimme valokuvauskurssin aamulla ja ikkunoiden takaa kajasti jo luonnonvaloa, suljimme kaikki verhot ja havainnollistin, kuinka voi kuvata ruokakuvia, vaikkei käytössä olisikaan päivän valoa. Tämähän on hyvin tyypillinen tilanne bloggareilla, erityisesti Suomessa talvisaikaan.
Ole valollisempi - Hae heijastin
Viikko sitten lauantaina mietin kulunutta vuotta ja suunnittelin kirjoittavani vuoden viimeisen blogipostauksen luovasta mielestä. Sitten sunnuntai-iltana kaikki muuttui –päädyin auton tönäisemänä makaamaan ambulanssiin ja matkalle kohti pävystyspoliklinikkaa. Siitä alkoi erilainen viikko.
Kun makasin maanantaina kotona toipumassa huonosti nukutusta yöstä, ihmettelemässä lääketokkuraa ja pohtimassa selkäkipua, sain ajatuksen. Järjestän tempauksen, jossa jaan heijastimia. Ajatus vain tuli mieleeni.
Soitin Tampereen kaupungille ja kysyin, onko tällainen toiminta edes mahdollista. Sain vastauksen, että on. Kiinteistöosaston Erja jopa pohdiskeli kanssani, missä minun kannattaisi olla. Olin päättänyt päästä helpolla jouluna –käyttäisin joululahja ja -korttirahani heijastimiin. Ei tarvitsisi jonottaa postissa, eikä olla kauppojen tungoksessa. Onnittelin itseäni.Read more
Valokuvauskurssilla valoa ja sisältöä kuviin

Viime lauantai hurahti vauhdikkaasi Jyväskylässä Matti Sulannon (Sulantoblog) kanssa yhdessä järjestetyllä valokuvauskurssilla. Tein päivän aikana kaksi erilaista valaisu- ja kuvakerrontaan liittyvää demoa, jotka lupasin vielä avata blogissani.
Ikkunanvalo valaisussa ja toivottomuuden tunne kuvassa
Molemmissa demoissa lähdin siitä, että suunnittelimme kuvalle viestin. Kuvan viesti oli kaikkien myöhempien valintojen perusta. Mallina meillä oli Kalle ja hänen habituksestaan ja demopaikasta kehitin tarinan juuri suljetun tehtaan työntekijästä, jolla on epävarma tulvaisuus.
Laitoin Kallen istumaan tuolille siten, että hänellä on kädet puuskassa ja hän nojaa taaksepäin. Asento on jäykkä, pysähtynyt ja taaksepäin suuntautunut.
Läppärin kuvasta näkyy ensimmäiseksi tekemäni rajaus kuvasta, vaikka se ehkä näyttääkin enemmän sitlä, että aion väkivaltaisesti kääntää Kallen päätä... :)
(En muistanut ottaa lopullista kuvaa tästä ekasta rajauksesta...)

Poseerausopasta tekemässä Pikkupalatsissa
Viime perjantaina aloitin vihdoin Poseerausoppaan tekemisen ihan konkreettisesti. Kokoonnuin tiimini kanssa Tampereella Pikkupalatsiin. Tavoitteeni oli tehdä klassisesti ja valokuvausellisesti aseteltua ja valokuvauksellisia kuvia nuoresta ylioppilaasta. Mallina ollut Sanna olikin aidosti viime kevään ylioppilaita.
Kuvauspaikaksi valitsin aina yhtä upean Pikkupalatsin, jonka alakerran kylpyläosastolla kuvasin Valo ja valaisu -kirjan sekavalo-olosuhdeen kuvan. Tässä rakennuksessa riittää upeita kuvauspaikkoja. Lisäksi sinne on aina ihanaa mennä: talosta huolehtiva Greta ottaa vastaan aina yhtä iloisesti hymyillen :)
Sannan ihanan pastellimekon sain lainaksi Koskikeskuksessa sijaitsevasta juhlapukuliikkeestä Leimuskasta. Mekon väreistä tuli keväinen olo marraskuun keskellä.
Kaiken toiminnan keskellä Tanja ehti ottaa kuviakin, joten tästä blogipostauksesta saan kiittää häntä. Koko päivän osalta kiitokset kuuluvat Sanna-mallille, meikin ja kampauksen tehneille Pihlalle ja Alinalle sekä avustajina olleille Markulle ja Ristolle.
Taas Fotografiskassa – nyt Paolo Roversi, Elliott Erwittiä odotellessa
Viime keväänä yritin mennä Fotografiskaan katsomaan Henri Cartier-Bressonin näyttelyä, mutta se reissu tyssäsi laivarikkoon. Tällä kertaa lahden ylitys onnistui ja pääsin katsomaan italialaisen muotikuvaajan Paolo Roversin kuvia. Minua kiinnostivat hänen kuvansa erityisesti siksi, että olin kuuntelemassa häntä pari vuotta sitten Lyonissa kansainvälisessä valokuvaajien kongressisssa. Tätä ennen en ollut kuullut hepusta mitään ja osoittautuikin, että hän on maailmanluokan muotikuvaaja :)
Alla itselleni mieleen jääneitä kuvia ja keinoja...
Paolo Roversin näyttely Fotografiskassa 12.1.2014 asti.
Ja arvatkaa mitä: seuraava matka on jo suunnitteilla, koska Elliott Erwittin näyttely on Fotografiskassa 6.12.2013 - 2.3.2014.
Photo Do – Lisää valoa studiokuviin
Viime lauantaina kohtasin taas uusia valokuvausihmisiä Tampereella. Photo Do -yhdistys halusi järjestää jäsenilleen koulutusta Helsingin ulkopuolella ja siksi päädyttiin Tampereelle. Päivän teemamme oli lisää valoa studiokuviin.
Itse en tiennyt aiemmin paljonkaan Photo Do:sta, mutta nyt pitää ottaa selvää :) Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja kannattaa tutkia tarkemmin. Vai mitä sanotte yhdistyksen omasta esittelystä:
"Jäsenille suunnatun ohjelman tarkoituksena on elävöittää valokuvakulttuuria, ja kirvoittaa keskusteluja. Yhdistys järjestää luentoja, keskusteluja, kohtaamisia, työpajoja, kursseja, työryhmävetoisia projekteja, portfoliokatselmuksia, festivaalimatkoja, festivaaleja, seminaareja, kilpailuja, näyttelyitä sekä muuta aiheeseen liittyvää toimintaa vuosittain vahvistettavan toimintasuunnitelman mukaisesti. Yhdistys voi myös tuottaa myös julkaisuja. Yhdistys pyrkii toiminnallaan vahvistamaan dokumenttivalokuvauksen ja -kuvaajien sekä kuvajournalismin näkyvyyttä."
Ekassa demossa tein yksinkertaisen valaisun. Tavoitteena oli klassinen, pohjoisikkunamainen ja valokuvauksellinen valo. Mm. ihailemani valokuvaajaguru Irving Penn on tullut tunnetuksi tästä tyylistä. Hän on tehnyt upeita henkilökuvia tällä tyylillä :)

(1) Päävalo: studiosalama + valonmuokkaajana kiiltävä, hopeinen sateenvarjo (105 cm)
Suurikokoisella valonlähteellä sain laajalle leviävän valon. Valitsin kiiltäväpintaisen sateenvarjon siksi, että sain mallin kasvoista esiin enemmän pinnan struktuuria.
(2) Täytevalo: studiosalama + sateenverjoheijastin (90°)
Täytevalo oli suunnattu taaksepäin ja se osoitti osittain takaseinään ja osittain kattoon. Yleisvalo vaalensi kuva-alan varjokohtia.
(3) Musta varjostin
Tämä studio oli riittävän suuri ja sen seinät olivat tummat, joten mustaa varjostinta ei todellisuudessa olisi tarvittu. Laitoin sen kuitenkin paikoilleen havainnollistaakseni sen vaikutusta varjopuolen ja erityisesti kasvojen viimeisimmän ääriviivan tummenemiseen.
(4) Valkea heijastin (Lastolite TriGrip 75 cm)
Heijastimella vaalensin mallin kasvojen tummiksi jääneitä varjokohtia. Koska lopullisesta kuvasta tuli mustavalkoinen, käytin valkeaa heijastuspintaa. Värikuvassa olisin käyttänyt kulta-hopeaa pintaa varjojen lämmittämiseksi.
(5) Harmaa tausta
Tässä kuvassa toin taustan poikkeuksellisesti lähelle mallia. Tein tämän siksi, että valaisin päävalolla sekä mallin että taustan.Read more
















