Kevätpäivityksen muoto alko hahmottua viime syksynä, kuten Suomen Ammattikuvaajat ry:n toiminnanjohtaja Anna tapahtumassa kertoi –ajaessamme pimeässä syysillassa takaisin Treelle liiton Syyspäiviltä Kuopiosta. Ja nyt maanantaina tämä tarina tuli todeksi. Se on minulle kuin pienen unelman toteutuminen 🙂

Tähän pieneen unelmaani kuului ajatus, että voimme oppia jokaiselta. Voimme innostua ja inspiroitua. Ympärillämme on upeita, ajattelevia ihmisiä, jotka tekevät hienoja juttuja. Olen ylpeä siitä ammatillisesta kollegiaalisuudesta, joka vallitsee valokuvaajien keskuudessa. Ihmiset ovat valmiita jakamaan innostuksensa, ajatuksensa ja tarinat kuvien takana.

Intohimo ja innostus

Tällä ensimmäisellä kerralla haastateltavina olivat valokuvaajat: Krista Keltanen, Mikaela Löfroth ja Antti Karppinen. Minusta heitä kaikki yhdistää se, että suhtautuvat valokuvaamiseen intohimoisesti. Krista aloitti sisustuskuvaamisen dokumentoimalla oman talonsa remonttiprojektia ja kirjoittamalla blogia siitä. Mikaela huomasi innostuvansa hääparien kuvaamisesta miljöössä ja nyt hänelle tullaan hääkuvaan juuri tämän takia. Antti päätti “imagine anything” – voitti Vuoden Muotokuvaajan 2013 -tittelin, toteutti You did what -projektin ja lisää on tulossa.

Kaikkien huikean osaamisen lisäksi minua kiinnosti myös heidän ajatuksensa sosiaalisen median käytöstä. Miten he käyttävät Facebookia, blogeja, twitteria tai Instgrammia osana oman työtään.

Minun haaveeni oli, että Kevätpäivitys saisi meidät pohtimaan – mikä on minun intohimoni? Miten menen sitä kohti?


Krista Keltanen on juuri julkaissut kirjan 12 x Koti, jonka hän on tehnyt yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa sisustustoimittaja Jonna Kivilahden kanssa. Saimme kuulla useita tarinoita kuvista: miten Krista suunnittelee sisustuskuvauksia, millaisia asioita paikan päällä odottaa ja miten hän ohjaa mallejaan kuvauksissa. Sinnikäs kolmen lapsen äiti on raivannut tiensä Suomen huippukuvaajien joukkoon ja nyt ovet ovat avautuneet myös ulkomaille. Kristan päättäväistä otetta asioihin on ollut upeaa seurata.

Lisää Kristan tunnelmia tapahtumasta Kristan omassa blogissa

Osallistujat intoutuivat myös kysymään kysymyksiä. Yksi niistä oli, mitä blogeja Krista itse seuraa. Tässä hänen TOP 10 -listansa:

http://www.kissthegroom.com/

http://josevillablog.com/

http://jillthomasphotography.com/blog/

http://simplybloomphotography.com/blog

http://ruffledblog.com/

http://christinagreve.com/

http://tarawhitney.com/justbeblogged

http://www.whatkatieate.com/

http://www.79ideas.org/

http://houseofbliss.blogspot.fi/

Mikaela Löfroth kertoi tietyn kuvan kohdalla, että hän muistaa elävästi, kuinka juuri sillä hetkellä hän sai oivalluksen. Hän sai oivalluksen valosta, kuvaustyylistä ja mallien ohjaustavasta. Tällä tiellä hän on edelleen, mutta kuten hän itse sanoi “en suunnittele kovinkaan paljon etukäteen, vaan asiat syntyvät usein hetkessä. Mutta nykyinen tyylini innostaa minua ja nautin hääkuvien kuvaamisesta.” Olen seurannut Mikaelan uraa alusta lähtien. On hienoa nähdä se tässä vaiheessa ja odotan mielenkiinnolla, millaisia asioita on tulossa, kun se “oikea oivallushetki” taas tulee.

Vuoden Muotokuvaaja 2013 Antti Karppinen kertomassa voittajasarjan synnystä ja sen tekemisestä. Antti ei ole vain valokuvaaja, vaan todellinen monimediaosaaja. Hänellä on työkokemusta visuaaliselta alalta niin monelta taholta, että “imagine anything” on hänelle luontevaa. Hän tuntee mahdollisuudet, selvittää mahdottomuudet ja etsii oikeat ihmiset. “Päätös jonkin tavoittelemisesta on oleellista ja sitten se päätös pitää sanoa ääneen.”

Antti laittoi ennen Kevätpäivitystä minulle linkin YouTube -videoon “Steal like an artist“, koska kaikki on jo keksitty -“Nothing is original”. Joten yhdistellään jo keksittyä ja luodaan uutta – Imagine Anything.

Minusta me kaikki ansaitsimme keväiset kimput tästä päivästä. Sami Reivinen dokumentoi kaikki tapahtumat videolle, Jarkko Viljanen hoiti tekniikkaa kaikkien esitysten aikana, Laura Torkkeli toimi kuriirina, kuvaajana ja kukkien noutajana. Anna Kaleva-Tsagklas piti kaikki langat käsissään.

Lisäksi Tuija Kotka-Ritavuorelle ojennettiin Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n Kultainen ansiomerkki.

Kiitos kaikille hienosta päivästä 🙂 Minulle jäi iloinen olo.