Vapaaehtoisena valokuvaajana Erämelonnan SM-kisoissa – kisatunnelmia
Viikko sitten tamperelainen melontaseura Wihuri järjesti erämelonnan SM-kisat Ruovedellä. Olen ollut mukana toiminnassa "perhejäsenenä" ja käynyt lähinnä melontaporukan kanssa samalla punttisalivuorolla. Salivuorolle on aina kivaa mennä, kun siellä tapaa hauskaa juttua heittäviä tuttuja. Välillä kuulee tarinoita Wihurin toiminnasta joskus 50-luvulla... aika huikeaa.
Talvella porukka alkoi puhumaan erämelonnan SM-kisojen järjestämisestä ja yleensä urheiluseuroissa se tarkoittaa vapaaehtoistyötä. Minua pyydettiin mukaan valokuvaamaan tapahtumaa. Vaikka ajatus kahdesta päivästä kylmässä ja sateisessa kevätsäässä kävi mielessäni, lupauduin mukaan. Ja nyt jälkeenpäin – en katunut lupaustani. Ruovedellä oli koko viikonlopun mainio tunnelma. Lisäksi sadetta tuli vain hetken, muuten oli joko pilvistä tai aurinkoista. Varsinkin sunnuntaina kesäinen auringonpaiste helli koko kisaporukkaa. Minä ja Milko Konttinen tallensimme tapahtumia kahden päivän ajan yhdessä ja vuorotellen.
Hienot kisat, hieno tunnelma.
Nuorten naiskuvaajien esiinmarssi – bloggaajien innostus tarttuu
"Maahantuojat ovat tutkineen, millainen on tyypillinen järkkärin ensiostaja. Selkeästi erottuvan ryhmän muodostavat nuoret naiset ja teini-ikäiset tytöt. He haluavat kuvata laadukkaalla ja monipuolisella kameralla."
(Päätoimittaja Asko Vivolin, Kamera-lehden pääkirjoitus 5/2013)
- Tyttäreni haluaa ylioppilaslahjaksi järjestelmäkameran.
- Joo, mä ostin viime kesänä tytärelleni järkkärin rippilahjaksi.
(osa Suomi-Slovakia -pelissä takanani istuneiden isien keskustelua.)
Canonin bloggarit koulutuksessa
Pidin pari viikkoa sitten päivän koulutuksen nuorelle naisjoukolle, joka bloggaa aktiivisesti muodista, hyvinvoinnista, muotoilusta, sisustuksesta, ruuanlaitosta, leipomisesta, matkailusta jne. Minusta oli ihan huikeaa kuunnella, kun naisjoukko keskustelua eri kamerarunkojen eroista, erilaisista objektiiveista ja omista vaatimuksistaan kameralle. En ollut aiemmin ollut tällaisessa porukassa. Innostus ja iloisuus tarttuivat :)Read more
Masterclass Orimattilassa - luonnonvaloa, jatkuvaa valoa ja voittajakuvia
Masterclass yhteispotretissa jälleen kerran: vasemmalta Tanja Pohjaranta (Valokuvaamo Knalli, Somero), Tomi Kallio (Valokuvaamo Potretti, Orimattila), Johanna Uusitalo (Foto-Friitala, Ulvila), Oscar Lindell (Studio Lindell, Porvoo), Sami Reivinen (Valokuvaamo KLIK, Tampere) ja Tiina.
Viime helmikuussa Masterclass kokoontui Orimattilassa, Valokuvaamo Potretin tiloissa. Siten minulla olikin erilainen syntymäpäivä kuin tavallisesti. Masterclass osui (lähes) syntymäpäivääni ja työpajamme lisäksi sain myös syntympäiväjuhlat. Kakun ja puhallettavien kynttilöiden kera :)
Tätä kertaa workshopia sävytti myös Suomen Ammattikuvaajat ry:n Vuosikilpailun läheisyys. Synttärikakun syönnin lomassa pohdiskeltiinkin VEAT-projektien suuntaa, sisältöä ja etenemistä sekä mietittiin kokonaissarjoja kilpailuun. Workshopissa taas ponnisteltiin joukolla kohti parempia kuvia. Meininki ihastutti minua taas kerran.Read more
Suomen Ammattivalokuvaajien Kevätpäivitys – yhden pienen unelman täyttymys
Kevätpäivityksen muoto alko hahmottua viime syksynä, kuten Suomen Ammattikuvaajat ry:n toiminnanjohtaja Anna tapahtumassa kertoi –ajaessamme pimeässä syysillassa takaisin Treelle liiton Syyspäiviltä Kuopiosta. Ja nyt maanantaina tämä tarina tuli todeksi. Se on minulle kuin pienen unelman toteutuminen :)
Tähän pieneen unelmaani kuului ajatus, että voimme oppia jokaiselta. Voimme innostua ja inspiroitua. Ympärillämme on upeita, ajattelevia ihmisiä, jotka tekevät hienoja juttuja. Olen ylpeä siitä ammatillisesta kollegiaalisuudesta, joka vallitsee valokuvaajien keskuudessa. Ihmiset ovat valmiita jakamaan innostuksensa, ajatuksensa ja tarinat kuvien takana.
Intohimo ja innostus
Tällä ensimmäisellä kerralla haastateltavina olivat valokuvaajat: Krista Keltanen, Mikaela Löfroth ja Antti Karppinen. Minusta heitä kaikki yhdistää se, että suhtautuvat valokuvaamiseen intohimoisesti. Krista aloitti sisustuskuvaamisen dokumentoimalla oman talonsa remonttiprojektia ja kirjoittamalla blogia siitä. Mikaela huomasi innostuvansa hääparien kuvaamisesta miljöössä ja nyt hänelle tullaan hääkuvaan juuri tämän takia. Antti päätti "imagine anything" – voitti Vuoden Muotokuvaajan 2013 -tittelin, toteutti You did what -projektin ja lisää on tulossa.
Kaikkien huikean osaamisen lisäksi minua kiinnosti myös heidän ajatuksensa sosiaalisen median käytöstä. Miten he käyttävät Facebookia, blogeja, twitteria tai Instgrammia osana oman työtään.
Minun haaveeni oli, että Kevätpäivitys saisi meidät pohtimaan – mikä on minun intohimoni? Miten menen sitä kohti?
Rytmiä ryhmiin – Studio Kuution valokuvauskurssi Oulussa
Pari viikkoa sitten olin vaihteeksi Oulussa vetämässä Rytmiä ryhmiin -kurssia Studio Kuutiolla. Tällä kertaa meillä oli studiokuvauksen kurssi ja erityisteemamme oli ryhmien kuvaaminen. Yksi kurssilaisista oli hankkinut lähes kaikki mallimme, koska "tällaisia ryhmiä haluan oppia kuvaamaan". Hyvä ja aktiivinen toimintatapa. Kiitos Riikka Holapalle :)Read more
Studio Kuution sisämiljöökurssin tunnelmia juuri ennen seuraavaa kurssia
Ouluun on mukava mennä. Studio Kuution porukka on innostunutta. Olin viimeksi Oulussa ennen joulua ja meillä oli silloin sisämiljöökuvauksen kurssi. Tänään aloittelemme jälleen uutta kurssia: "Rytmiä ryhmiin".
Kuvalla on viesti
Edellisellä kurssilla mallinamme oli paikallinen rock-manageri Jarkko Soronen. Hän kertoi meille ennen demoa, että kuvassa saisi olla rock-henkeä Nightwish -tyyliin, pohjolan lupsakkaa meininkiä ja samalla sen pitäisi toimia myös Etelä-Amerikassa markkinointikuvana.
Minusta oli innostavaa, kun pystyimme havainnollistamaan demossa monin tavoin, kuinka kuvalla välitetään viesti. Kun meillä on viesti kirkkaana mielessämme, niin sitten tehdään valokuvailmaisulliset valinnat sen mukaan. Kuvan viesti on perustana sommittelulle, rajaukselle, kuvauskorkeudelle, valaisulle, rekvisiitalle jne.
Asetimme Jarkon ihan kuvan etualalle ja valitsimme kuvaamisen alaviistosta. Jarkolla oli yllään ne vaatteet ja asusteet, joissa hän yleensä liikkuu alan tapahtumissa ja mistä hänet tunnistetaan. Lisäksi hän halusi rekvisiitaksi T-paidan, jossa on hänen promoamansa bändin tunnus. Kuvaan otettiin mukaan myös pari CD-levyä, jotka ovat myös hänen bändiensä.
Kuva&Kamera 2013
Kuva&Kamera 2013 on nyt onnellisesti ohi ja jalat ovat palautuneet käyttökelpoisiksi. Palautumista auttoi eilinen kympin hiihtolenkki, joka rentoutti niin, ettei minusta ollut mihinkään enää loppuiltana! Nyt taas uutta energiaa ja muutamia ajatuksia hyvin nukutun yön jälkeen.
Vuoden SAVlainen - uusi järjestöpalkinto Anne Yrjänälle ja Anu Sundellille

Onnea Anne Yrjänä ja Anu Sundell – uuden Vuoden SAVlainen –palkinnon ensimmäiset saajat!
Vuoden SAVlainen –palkinto on uusi Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n vuosittain myöntämä palkinto. Palkinto myönnetään järjestön jäsenelle jostain merkittävästä ammativalokuvausta tai koko liiton toimintaa edistävästä asiasta. Anne Yrjänä ja Anu Sundell saivat ensimmäisen palkinnon "Hetki Unelmaa" -projektin alkuunpanijoina.Read more
David LaChapelle ja muutama muu hyvä syy vierailla Fotografiskassa

Tukholma, Fotografiska ja David LaChapelle. Pitkällisen suunnittelun jälkeen pääsin pari viikkoa sitten toteutusvaiheeseen, kun astuin puna-valkeaan laivaan. Matkaseuranani olivat rakas ystäväni Terhi ja hänen tyttärensä Iris. Suuntamme oli kohti Tukholmassa sijaitsevaa valokuvamuseota, Fotografiskaa.Read more
Suomen Ammattivalokuvaajien Kevätpäivitystä tekemässä
Kivaa taas tulossa. Pääsin mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan Suomen Ammattikuvaajat ry:n Kevätpäivitystä. Siihenhän ei voinut sanoa ei, koska olen itse niin innostunut tästä formaatista. "Ensi-ilta" – tai paremminkin "Ensi-aamu" on 8.4.2013 Tampereella.
- Innostuneena uusista jutuista päätimme myös markkinoida tapahtumaa eri tavoin kuin aiemmin. Nythän eletään täysillä jakamisen ja yhteisöllisyyden aikaa ja tähän myös me tartuimme. Eräänä aamuna tapasin
Reivisen SaminValokuvaamo KLIK:n
- tiloissa ja teimme
- . Se oli hauskaa –Samilla oli hallussaan tekniikka ja sisältö muotoutui yhteistuumin. Minulle vaikeinta oli paikoillaan pysyminen. Se olisi ollut tärkeää lyhyen syväterävyyden takia...
Katso Youtubesta, mitä saimme aikaan. Ja ennen kaikkea – mitä on tulossa.
Read more
















