Anu Sundell, Anne Yrjänä ja Vuoden SAVlainen -kiertopalkinto.

 

Onnea Anne Yrjänä ja Anu Sundell – uuden Vuoden SAVlainen –palkinnon ensimmäiset saajat!

Vuoden SAVlainen –palkinto on uusi Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n vuosittain myöntämä palkinto. Palkinto myönnetään järjestön jäsenelle jostain merkittävästä ammativalokuvausta tai koko liiton toimintaa edistävästä asiasta. Anne Yrjänä ja Anu Sundell saivat ensimmäisen palkinnon “Hetki Unelmaa” -projektin alkuunpanijoina.

 

Anne Yrjänä ja Anu Sundell ovat palkintonsa ansainneet. Heidän ideastaan ja toteutuksestaan lähti kansalliseksi liikkeeksi noussut projekti “Hetki Unelmaa”. He toteuttivat sen ensimmäisenä Kokkolassa paikallisten kampaajien ja teatterin puvustamon kanssa. He kuvasivat ensimmäiset parikymmentä henkilöä heidän unelma-ammateissaan. Itse pääsin osallistumaan projektiin tässä vaiheessa, kun yhden cowboy-kuvan taustakuvaksi tarvittiin New Yorkin katumaisemaa. Kerrankin lomakuvillekin oli kunnon käyttöä 🙂
Jokaisen kuvan Anne ja Anu toteuttivat arvokkaasti ja hienon visuaalisesti. Ensimmäinen näyttely avattiin Kokkolassa siten, että jokainen kuvassa ollut paljasti kuvansa näyttelyvieraille.

Kuvaustilanteista Anne ja Anu kertoivat seuraavaa. “Kuvattavien apujoukot olivat ihmeellisiä. He tunsivat kuvattavat niin hyvin, että he saivat pienillä asioilla kuvattavien iloiset tunteet esiin ja onnelliset ilmeet kasvoille. Meidän olisi ollut lähes mahdotonta saada niin onnistuneita kuvia ilman kuvattavien läheisiä.”

Kun Anne ja Anu toteuttivat projektiaan Kokkolassa, he eivät varmastikaan arvanneet, mihin kaikki johtaisi. Jo tämä ensimmäinen Hetki Unelmaa -näyttely kiersi eri puolilla Suomea.

 

Paikallinen näyttelyprojekti kasvoi kansalliseksi hankkeeksi

Suomen Ammattivalokuvaajat ry sai Finnfoto ry:lta apurahan vastaavan kansallisen näyttelyn järjestämiseen. Tämän näyttelyn toteuttajina oli kuvaajia eri puolilta Suomea ja kuvat myös tehtiin eri puolilla Suomea. Näistä kuvista koottu näyttely kiertää edelleen ympäri Suomea. Tähän mennessä se on ollut esillä jo mm. Tampereella, Kemissä ja Porvoossa.

Paikallisesta yhteistyöstä kasvoi kansallinen hanke, joka on edistänyt ammattivalokuvauksen ja -kuvaajien näkyvyyttä. Ja toivottavasti lisännyt osaltaan myös arvostusta.

Hanke on saanut näkyvyyttä eri medioissa niin kansallisesti kuin paikallisestikin. Medioissa on ollut näkyvissä sekä Suomen Ammattikuvaajat ry kuin myös yksittäiset kuvaajat. Mikä sen parempaa markkinointia.

Lisäksi projektiin kuvattuja kuvia on huomioitu erilaisissa valokuvakilpailuissa. Mm. tamperelaisen Sami Reivisen kuvia palkittiin kansainvälisessä Loupe Awards -kilpailussa.

 

Vapaaehtoisen työn tekijöiden muistaminen

Kuinka paljon ympärillämme on vapaaehtoisen työn tekijöitä. Kuinka useasti muistamme heitä kiittää siitä työstä, mitä he tekevät. Tähän asiaan Vuoden SAVlainen –palkinto on yksi vastaus.

Järjestötoiminta perustuu suurelta vapaahtoisuuteen. Anne Yrjänä on ollut Suomen Ammattikuvaajat ry:n liittohallituksessa jo useita vuosia ja hän toimii tänäkin vuonna liiton Vuosikilpailussa tiedostuvastaavana. Tällaisia vapaaehtoisia on järjestöissä paljon. He ovat niitä ihmisiä, jotka mahdollistavat meille muille elämyksiä, tapahtumia ja jotka lisäävät tietoa ja jakavat sitä. Useimmissa tapauksissa tällaisia henkilöitä muistetaan sitten vuosien päästä liiton ansiomerkeillä. Mutta se on sitten vasta vuosien päästä, jos sittenkään.

Vuoden SAVlainen –palkinto on se liiton tapa muistaa huomioida jäsentensä arvokkaita tekoja tekojen hetkellä, ei vasta vuosien päästä. Se on järjestön tapa nostaa vuosittain joku jäsenistään esiin ja huomioida tämä kallisarvoinen vapaahtetoistyö, jota niin moni tekee. Minusta se on tapa, joka varmasti myös innostaa ja motivoi vapaaehtoisen työn tekijöitä jatkamaan. Tiedän, että vapaaehtoiseen työhön liittyy myös “sisäinen palo”, mutta on silti varmasti mukavaa, että työ huomioidaan myös meidän muiden osalta.


Minusta Vuoden SAVlainen -palkinnolla on useita merkittäviä tehtäviä:

1. Toivon sen olevan yksi motivaattori jäsenille osallistua aktiivisesti liiton toimintaan: ylläpitää ja kehittää sitä pitkäjänteisesti.

2. Toivon sen olevan asia, jolla palkinnon saaja saa taas yhden mahdollisuuden tiedottaa omalla alueellaan ammatillisesta aktiivisuudestaan ja huomioiduksi tulemisesta. Toivon sen olevan yksi keino meille liiton jäsenille markkinoida itseämme ja samalla nostaa tietoisuutta alamme järjestötoiminnasta ja yleensä ammattivalokuvauksesta.

3. Toivon sen olevan asia, jolla myös liitto saa huomiota eri medioissa, ja että se osaltaan tuo lisää esiin ammattivalokuvausta.

4. Toivon sen olevan ilon aihe palkinnon saajalle pitkäksi aikaa – tekemisesi on huomioitu. Sitä arvostetaan. 🙂

 

Olen saanut seurata Anne Yrjänän ja Anu Sundellin yhteistyötä samassa studiotilassa sen alusta lähtien. Yleensä Pohjanmaalla käydessäni pistäydyn studiolla, vaikka vain puoleksi tunniksi kuulemaan kuulumiset ja juomaan kupin teetä. Minusta nämä naiset ovat ansainneet tämän ensimmäisen Vuoden SAVlainen -palkinnon. he ovat tottuneet tekemänä yhteistyötä ja erilaisia projekteja ennenkin. Tästä mm. Kokkolan Kuvattaret ja lähes säännölliset muotokuvanäyttelyt alueella ovat vain muutamia esimerkkejä. Hetki Unelmaa –projektissa he toteuttivat idean, josta kasvoi kansallinen ilmiö. He auttoivat teollaan useaa ammattivalokuvaajaa saamaan mediahuomiota omalla alueellaan. Ja samalla ehkä myös ponnistelemaan ammattillisesti enemmän.

Lisäksi – kuinka moni ihminen on kokenut ikimuistoisen elämyksen tämän projektin aikana. Kuinka moni on päässyt tekemään sellaista, mitä ei ole koskaan tehnyt tai olemaan sellaisessa paikassa, johon ei ehkä olisi koskaan päässyt. Kuinka monelle tämä projekti on ollut suuri elämys. Tämä on asia, jonka arvoa ei mitata palstamillimetreissä.


Kiitos ja kummarrus Anne Yrjänälle ja Anu Sundellille.
Ja ensi vuonna taas – millaisella teolla noustaan ensi vuonna Vuoden SAVlaiseksi?