Valokuvaajanaisten virike- ja verkostoitumisiltaa viettämässä Interfotolla
Valokuvaajanaisten virike- ja verkostoitumisiltaa viettämässä
https://www.youtube.com/watch?v=Qb6MrcfdI-8&feature=youtu.be
Kevät tulee kohinalla, valon määrä lisääntyy, samoin miljöökuvausten. Toissaviikolla vietimmekin Valokuvaajanaisten virike- ja verkostoitumisiltaa Suomen Interfotolla, ja teeemana oli ajankohtaisesti vinkkejä miljöössä valaisuun ja mallien ohjaamiseen.
Ajatus tapahtumasta lähti siitä, kun kuulin jonkin aikaa sitten eräältä opiskelijaltani Facebook -ryhmästä nimeltä Valokuvaajanaiset. Koska porukka oli minulle aivan uusi, syntyi kuvamessujen aikaan idea virike- ja verkostoitumisillasta, ja sattumien kautta tästä tuli puhetta Interfoton Sami Eskonlahden kanssa. Tuumasta toimeen siis ja ilta toteutui lopulta huhtikuun lopussa :)
Virike- ja verkostoitumisiltaan saapui iloinen ja aktiivinen joukko naisia, joiden kanssa ilta hujahti mukavassa tunnelmassa alusta loppuun saakka. Aika paljon joukossa oli porukkaa, joka ei ollut nähnyt toisiaan "oikeassa elämässä" ja kasvot olivat tuttuja vain Facebookin profiilikuvista. Siksikin oli hauskaa olla mukana tällaisessa "live -tapahtumassa" :)
Tutustumista ja tekemistä oli illan teema, ja alkuesittelyjen jälkeen lähdettiinkin ulos tutkimaan sitä, kuinka valitaan kuvauspaikka, valaistaan malli ja ohjataan mallia kuvaustilanteessa, kun kyseessä on muotokuva.
Johanna oli rohkea mallimme, joka poseerasi kuvaajan käskyttämänä hienosti demotilanteessa. Kiitos vain Johannalle avusta!
Joulukuun Kamera-lehden blogi: Kuvan rooli tulevaisuudessa
Kuvan rooli tulevaisuudessa
Tunnetta, tunnelmaa, tekemistä, tehostevärejä ja tunnettuja ihmisiä – niilläkö tehdään pysäyttävä kuva?
Kivoja kuvia sellaiset, joissa tapahtuu tai joissa lepakoita tai dinosauruksia. (Petja 5v.)
Vuosi alkaa olla lopuillaan ja kohta rauhoitutaan joulun viettoon. Itselläni vuoden loppu on ollut melkoista muutosta ja liikettä, kun joulukuun alussa pakkasin tavarani Tampereella ja muutin Helsinkiin. Nyt sitten etsiskelen töiden tekemisen lomassa puhtaita paitoja ja teekannua sekä yritän puikkelehtia laatikoiden välissä kaatumatta. Yksi mielenkiintoinen vaihe tämäkin ?
Marraskuun alussa minulla oli mielenkiintoinen mahdollisuus pohdiskella kuvan tulevaisuutta, kun Canon on Tour -tapahtumassa esitykseni aihe oli Kuvan rooli tulevaisuuden yritysviestinnässä ja markkinoinnissa. Ensimmäinen ajatukseni tosin oli, että miten maallikko ennustaa tulevaisuutta ja miten edes lähestyä tätä aihetta.
Katse tai tunnelma muuten kuvassa ja oivaltavat/kauniit jutut, kompositio/värit tms. Ja jännite… kuvat mitkä kertoo jotain tarinaa. (Jonna 39v.)