Innostu, inspiroidu ja ilmaise – muistoja Lyonin keväisestä kongressista

Innostu, inspiroidu ja ilmaise -teemalla pidettiin syyskuun alussa Suomen Ammattikuvaajat ry:n porukoille teemapäivä, jonka olin luvannut vetää jo vuosi sitten. Olin keväällä Lyonissa järjestetyssä kansainvälisessä valokuvausalan kongressissa Suomen edustajana ja olimme sopineet, että toimin "viestintuojana" ja kerron sitten kokemuksistani täällä kotimaassa liiton jäsenille. Muistelut venyivät tähän syksyyn, mutta ajatukset ja ideat olivat säilyneet tuoreina, vaikka aikaa olikin kulunut.Read more


Onnistunut kesäkurssi Orivedellä heinäkuussa

Olin pitämässä miljöötyöskentelyn peruskurssia yhdistettyän kameran käytön perusteisiin Oriveden Opistolla heinäkuussa. Kurssi kesti maanantaista lauantaihin. Meillä oli tosi hyvä ryhmä, joka halusi innokkaasti oppia uusia asioita ja kehittyä harrastuksessaan.

Read more


Muotokuvamaailma-valokuvanäyttely Tampereella

Tampereella on kesän aikana mahdollisuus vierailla suomalaista muotokuvaa esittelevässä näyttelyssä Finlaysonin alueella Galleria Nottbeckissa. Näyttely on 27 valokuvaajan yhteisnäyttely, jonka on koonnut Nina Tiitto Ninan Kuvamaailmasta.

Osallistuin näyttelyyn kolmella kuvalla, jotka ovat osa Jypin naisten jääkiekkojoukkueelle tekemääni vuosikalenteria.

Read more


Erään kuvan tarina – Italian State of Mind

"Minua sanotaan skootteri-Kariksi." Näin minulle esittäydyttiin joitakin vuosia sitten suositussa tamperelaisessa Kahvila Runossa, jossa toisilleen vieraat ihmiset alkavat jutella toisilleen ja heistä muodostuu ystäviä. "Kerään kaikenlaista skoottereihin liittyviä esineitä ja asioita. Jos törmäät johonkin mielenkiintoisiin, voit jättää ne tähän tiskille. Runolaiset tietävät kyllä kenelle esineet ovat menossa."

Read more


Kaupungin kesäkulmilla

Kuuman alkukesän mainingeissa syntyi idea kesäisestä kuvakisaststa ja mieleeni juolahti yhteistyö paikallisen Kaupunkilehti Torin kanssa. Lenkillä syntynyt idea jalostui Torin toimitusjohtajan Mervi Juutilaisen, päätoimittaja Sasu Karjalaisen ja tuottaja Armi Niemelän kanssa yhteistyössä kaikille avoimeksi kesäiseksi valokuvakilpailuksi. Tori -nimen ja siihen liittyen mielikuvien perusteella nimeksi kisalle tuli "Kaupungin kesäkulmilla". Ajatuksena oli, millaisia tunnelmia, fiiliksiä, tarinoita ja ihmisiä kesäisillä kaupungin kaduilla liikkuu ja näkyy vai tapahtuuko kesällä kaikki vain mökeillä ja maaseudulla.. Pääpalkintona on tietenkin VaVin järjestämä valokuvauskurssi tulevana syksynä.

Read more


Miljöön perusteita päivällä ja illalla

Olin viikonloppuna kouluttamassa Keski-Pohjanmaan kulttuuriopistolla. Aiheena oli miljöövalokuvauksen perusteet. Onneksi sää suosi meitä koko viikonlopun ajan, emmekä joutuneet olemaan koko viikonloppua sisällä sateen takia. Tuulta riitti kunnolla koko viikonlopuksi, mutta ryhmässä oli reilusti yli 20 opiskelijaa, joten jalustojen ja heijastinten pitäjiä riitti hyvin jokaisessa demossa. Kaikki ehtivät samalla vielä ottaa dokumentaarisia muistiinpanokuvia opiskelunsa tueksi.Read more