Olin neljännellä luokalla, kun KalPa pelasi silloista 1-divisioonaa. Seura jakoi lippuja ala-asteen oppilaille ja minäkin sain kaksi lippua. Isä vei minut peleihin.
Myöhemmin minulle on kerrottu, että tulin jäähallilta silmät loistaen ja ilmoitin haluavani pelata jääkiekkoa. Tätä ennen en ollut oikeastaan harrastanut mitään urheilua.
Onneksi Kuopioon oli edellisenä vuonna perustettu naisten joukkue. Ja pikkusisko seurasi perässäni harkkoihin, isä tuli joukkueen huoltajaksi ja myöhemmin äiti kuulutti pelejä tai oli kioskimyyjänä 🙂 Koko perheen harrastus siis 🙂 Myöhemmin opiskelujen myötä kaupunki vaihtui Jyväskyläksi ja joukkue JYP:ksi.
Siispä, kun olin pari viikkoa sitten katsomassa JYP-KalPa -välierää, ajattelin, että katson peliä tyynen puoleettomasti.
Sitten KalPa teki ensimmäisen maalin ja huomasin pomppaavani tuolilta 😀 Ja nyt KalPa on finaalipeleissä – toista kertaa seuran historiassa.
1991 finaaleja jännitettiin katsomassa, ja nyt minun oli mahdollista päästä legendaariseen Niiralan monttuun jälleen kerran. Tällä kerralla olin KalPa Radion tiimin jäsenenä ja näin sitten kuvasinkin radioon koko eilisen pelin ajan.
Ja mikä hienointa – Niiralan montussa oli upea tunnelma ja KalPa voitti. Lauantaina pelit jatkuu tämän hetkisessä kotikaupungissani Tampereella 😀
