Päädyin viime marraskuussa sattumalta Inariin ja Camera Borealis -tapahtumaan. Samalla minulla oli ensimmäistä kertaa elämässäni mahdollisuus nähdä revontulia 🙂
Tiirailin siis ahkerasti taivaalle, mutten onnistunut näkemään oikein kunnon revontulia, tai oikeastaan en nähnyt mitään. Muuta kuin huikean määrän tähtiä. Itse tapahtumassa kyllä näin sitäkin enemmän kuvia revontulista, mutta ne aidot oikeat jäivät näkemättä 🙁 seuraavaan kertaan siis.
Itse tapahtuma oli kyllä mielenkiintoinen, ja siitä voit lukea lisää Kamera-lehden blogistani.
Kuvasin kuvan Canon 5D Mark IV:lla ja objektiivina oli 24-70mm. Käytössäni oli 35mm polttoväli. Muut kuvaustiedot ovat: 2.8L. 3.5f, 1/100, ISO 800. Ensimmäistä kertaa minusta tuntuu, että digitaalisessa järjestelmäkamerassa uskaltaa nostaa ISO-arvoa.
Mallina kuvassa on Sini Ahonen, jonka sain mallikseni FB:n mallit ja kuvaajat -ryhmän kautta. Hauskaa Sinin tapaamisessa oli, että jutellessamme selvisi, että hänkin on savolainen ja kotoisin aivan kotikaupunkini Kuopion vierestä Siilinjärveltä 🙂 Hauska yhteensattuma.
Ei ollut myöskään vaikeaa miettiä, kenelle soitan, kun tarvitse maskeerausta kuvaan – Kaikki POSE-kirjan maskeeraukset tekiävt Pihla Valli ja Alina Välimäki. Alina on tällä hetkellä Ranskassa kansainvälisessä lähetystyössä, mutta Pihla hyppäsi junaan ja tuli Tampereella luomaan Aurora Borealis -lookin kuvaukseen.
Kiitokset Sini ja Pihla yhteistyöstä 🙂
Aurora Borealis – revontulet kuvainspiraationa
Revontulet jäivät mieleeni Inarin reissun jälkeen. Aloin miettiä, kuinka toisin revontulet mukaan henkilökuvaan. Aloin pohtia asiaa pidemmälle keräilemällä kuvia Pinterest -tililleni.
Kaamoksen aikaan luonto on levossa
Lähden useimmiten kuvien suunnittelussa kuvan viestistä eli siitä, mitä haluan kuvallani kertoa. Tämän jälkeen alan tehdä niitä valintoja, joilla suunnittelemani viesti välittyy kuvan katsojalle.
Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä huomanneet POSE -kirjan alussa kaavion, joka on alla Ja ne, jotka ovat olleet kursseillani… no, kuvan viesti ja sen suunnittelu on varmasti tullut tutuksi hyvinkin konkreettisesti 🙂 Näitä asioita mietin ennen kuvausta ja teen valintoja siten, että kuvaan suunnittelemani viesti välittyy lopullisesta kuvasta.
Tästä kaaviosta voi olla Sinullekin apua, kun alat suunnittelemaan seuraavaa kuvaustasi. Itselleni tämä on hyvä työkalu, jonka avulla tulee “paloiteltua” kuvaus pieniin osiin ja mietittyä, mitä kaikkea tulee huomioida mm. ennen kuvausta ja kuvauksen aikana. Tällöin varmistaa paremmin mm. sen, että kuvaushetkellä on mukana kaikki tarvittava rekvisiitta, oikeanlainen valaisukalusto ja mallillakin kenties jo kuvaukseen sopiva tunnelma.
Revontulien lisäksi mielessäni oli Suomen luonto ja se, että se on lepotilassa talven pimeimpään aikaan. Halusin kuvaan taivaalla loimuavien revontulien lisäksi maiseman. Hain siis ulkoa erilaisia oksia, joita sitten kiinnittelin jalustoihin mallin ympärille. Oksat luovat kuvaan visuaalisesti ja kerronnallisesti metsämäisen ympäristön. Valaisin taustaan revontulimaisia kuvioita ja pyysin mallia pitämään silmiään kiinni, jotta hän näyttäisi levolliselta ja uinuvalta. Käytin taustan valaisuun värikalvoja, mutta lopulliset värit ja niiden voimakkuden tein kuvankäsittelyvaiheessa.
Kaamoksen aikaan luonto on levossa – ideasta kuvaksi. Kerron seuraavassa blogissa mm. kuinka valaisin kuvan ja mitä muuta huomioitavaa kuvauksessa tapahtui. Miten sinä voisit hyödyntää henkilökuvissasi Suomen luontoa ja sen ilmiöitä?