Tyypillisesti suomalaisittain vaihdan vaatteideni väripaletin syksyn pimeyden laskeutuessa mustan ja harmaan sävyihin. Jotenkin tumman harmaa villapaita tuntuu kotoiselta ja aivan ihanan väriseltä 😀

Keväisin, kun valon määrä lisääntyy, lisääntyy myös värien määrä vaatteissa. Olen jo useana keväänä leikitellyt aamuisin pukeutuessani sillä, että puen ylleni vähintään kolmea eri väriä. Mielellään oikein kirkkaita värejä.

Värit ovat hauskoja pukeutumisessa, ja niin myös valokuvauksessa. Jos valo on kuvan peruselementti, niin värit ovat niitä kuvakerronnan ja -sommittelun keinoja, joista me kuvaajina voimme valita käyttöömme sopivimman.

Värillä voimme tehostaa kuvan viestiä, kiinnittää katsojan huomion johonkin tärkeään, kertoa tunnelmasta tai tunteesta jne.

 

Tässä kuvassa ensimmäisenä nousee esiin vihreän ja punaisen käyttö värisommittelussa. Usein vastavärien käyttöä tehostaa lisäksi se, että värejä on kuva-alalla eri määrä: jotain on enemmän ja jotain vähemmän.

Punainen-vihreä -vastaväriparin lisäksi kuvassa on muitakin värejä, ja siksi voikin sanoa, että kuvassa on myös monivärisommitelma. Useiden värien käyttö sommittelussa (ja pukeutumisessa 🙂 ) on kiehtovaa, koska silloin pääsee miettimään, mitä värejä valitsee, kuinka paljon mitäkin väriä kuva-alalla on ja missä mikäkin väri sijaitsee kuvassa jne. Yhtenä värinä punaisen ja vihreän lisäksi kuvasta nousee esiin sinivihreä, syaani.

Olen usein käyttänyt opetuksessa esimerkkinä monivärisommitelmista maalari Paul Gauguinin Tahitilla tehtyjä maalauksia. Niissä on upeita monivärisommitelmia.

 

Maalarin värijärjestelmä

Meistä ehkä suurin osa muistaa kouluaikojen kuvaamataidon tunnit ja värien sekoittamisen vesiväreillä, ehkäpä myös värien nimet. Puhuttiin pääväreistä ja väliväreistä ja harjoiteltiin, mitä värejä sekoittamalla saatiin uusia värejä. Samalla puhuttiin värien käytöstä kuvissa ja yhtenä keinona käyttää värejä mieleen jäi ehkäpä vastavärien hyödyntäminen:

  • Sininen – Oranssi
  • Punainen – Vihreä
  • Keltainen – Violetti

… ja näitä vastaväripareja voimme hyödyntää nyt kuvatessamme. Näistä maalarin vastaväripareista punainen-vihreä on tehokkain, onhan punainen yleisesti käytetty hälytysväri. Jo pieni määrä punaista kuva-alalla nousee voimakkaasti esiin ja vangitsee katsojan huomion. – Mihin siis käyttäisit punaista väriä?

 

Lisäävä (RGB) ja vähentävä värijärjestelmä (CMYK)

Valokuvaajalla on käytössään myös toinen “väripaletti” kuvasommitteluun ja -kerrontaan. Kun kuvaamme digikuvia tai katsomme kuvia näytöltä, on käytössämme ns. lisäävä värijärjestelmä, jossa kuva tuotetaan punaisella (red), vihreällä (green) ja sinisellä (blue) valolla, eli meille tuttu RGB -järjestelmä.

Kun taas tulostamme kuvan tai kuva painetaan esimerkiksi kirjaan, käytetään värijärjestelmästä nimeä vähentävä järjestelmä, koska siinä kukin väri tuotetaan lisäämällä osavärejä painopintaan. Tämän järjestelmän nimi on CMYK ja sen osavärejä ovat cyaani, magenta, yellow ja black (key color).

Sen lisäksi, että RGB- ja CMYK -värijärjestelmistä on hyvä tietää kuvaamisen kokonaisprosessin kannalta, voi niitä hyödyntää myös kuvasommittelussa esimerkiksi vastaväripareina:

  • Red – Cyan
  • Green – Magenta
  • Blue – Yellow

Alla olevassa kuvassa voi nähdä vastaväriparin blue – yellow murrettuna väriversiona. Lisäksi kuvassa on useita sinertävän ja vihertävän sävyjä ja ne valtaavat lähes koko kuva-alan; niiden yhdistäminen toisiinsa luo kuvaan rauhallisemman ja seesteisemmän tunnelman kuin esimerkiksi yllä olevan kuvan vastaväri-sommitelma.

Väri on osa kuvakerrontaa ja -sommittelua… Kevät lähestyy ja valon määrä lisääntyy – lisääntyykö siis myös värien määrä kuvissasi?