Säästin nämä kuvat vuoden pimeimpään aikaan. Ihan vain siksi, että niiden valo piristää jopa näin ruudun välityksellä. Kyseessä ovat ystävälleni Ulla Pesolalle kuvaamani kuvat. Ulla tarvitsi kuvia yrityksensä “Ulla Pesola Method Putkisto – Pilates“ käyttöön. Ullan nettisivujen lisäksi näet tietoa kurssitarjonnasta myös Facebook-sivulta.
Kuvasimme kuvat viime elokuussa Muuramessa. Valitsimme kuvauspaikoiksi sellaiset paikat, jotka paikalliset tunnistavat: Muuramen harjun ja kirjastotalon.
Ensimmäisenä kuvauspäivänä vaan kuvasin, kun Ulla veti kävelykurssia. Pitkin ja poikin metsässä, ja välillä vähän ohjaillen malleja aurinkoisiin kohtiin… Olin varautunut kuvaukseen valaisukalustolla, mutta kuvasinkin pääosin vain luonnonvalolla. Saatiin niin upea hetki kuvaukselle. Ja samalla kuulin myös “sivukorvalla”, kuinka tulisi kävellä oikein… ja olenkin yrittänyt hyödyntää näitä oppeja 🙂
Seuraavana päivänä jatkoimme kuvauksia Muuramen kirjastotalolla lähes samalla porukalla. Näissä kuvissa onkin jo enemmän mallien ohjaamista kuin eilisillan metsäkävelyllä. Sitten vielä Ullakin katsoi kuvat “kriittisellä silmällä”: ei riitä, että kuva on valokuvauksellinen, myös asentojen olisi hyvä olla oikeanlaisia.
Kuvausten lopuksi menimme taas harjulle metsään – vuorossa oli pilates-teemaa, niin mallien kanssa kuin muutamia kuvia Ullasta itsestään. Koska Ullalla ei ole tiettyä paikkaa, jossa hän ohjaa, valitsimme kuvauspaikoiksi kirjaston ja harjun. Kirjasto tuo esiin paikkakunnan, jossa Ulla työskentelee etupäässä ja metsä antaa kuviin aiheeseen liittyvää tunnelmaa. EIkä meidän tarvinnut kuvata jossain pimeässä ja tylsässä salissa 🙂 Kuvaajakin oli iloinen, että pääsi kuvaamaan metsään.