Paasia_34

Nyt syyskuun alussa on mukavaa muistella tämän kesäisen lomani aloitusta Paasian talossa, Tarttilassa. Viime vuotisen Viestinnällinen valokuva -ryhmän kanssa oli tarkoitus järjestää kurssitapaaminen tänä vuonna ja se sitten toteutuikin valokuvauksellisissa merkeissä heinäkuun puolessa välissä. Markku Rintala järjesti meille muille työpajan ja kerättiin mukaan porukkaa vielä tämän vuotisestakin Viestinnällisen valokuvan porukasta, ja muualtakin 🙂

Kurssipaikkamme oli upea yli satavuotias Paasian talo Tarttilan kylässä. Taloa emännöi superystävällinen ja meidät vieraanvaraisesti vastaanottanut Jaana Kari.

Jaana opiskelee tällä hetkellä luontaishoitajaksi ja hän järjestää myös erilaisia tapahtumia talossa. Ttarkoituksemme olikin tehdä porukalla kuvia Jaanan käyttöön. Työpajamme alkoi sunnuntaina iltapäivällä siten, että tutustuimme taloon, Jaana kertoi toiminnastaan ja toiveistaan kuville. Tämän jälkeen jaoimme porukan kuvausryhmiin, jokainen porukka valitsi, mistä halusi aloittaa ja sitten ryhdyimme hommiin.

Ja mitä sitten tehtiin… tavoitteemme oli tehdä luonnonläheisiä ja tunnelmaltaan iloisia ja myönteisiä kuvia Jaanan käyttöön. Hän tarvitsi kuvia eri tiloista, yksityiskohdista ja asioista, tilaa käyttävistä iloisista ihmisistä, kuvia toiminnastaan ja tietenkin myös kuvia itsestään.

 

Mikko ja Markku aloittivat kuvaukset pääsalista. Markku oli myös järjestänyt paikalle malleja, jotka sitten pääsivät esittämään kurssilaisia, asiakkaita, saunojia jne…

Paasia_16

Meitä osallistui työpajaan sopivasti siten, että saatiin kuvausparit, jotka työskentelivät yhdessä koko työpajan ajan. Kaksi päätä on aina enemmän kuin yksi, kun ratkotaan kuvauksiin liittyviä yksityiskohtia 🙂

Paasia_05

Jaakko ja Jarmo olittivat kuvaukset toisesta salista, jossa myös voi järjestää kursseja, luentotilaisuuksia, ohjausta jne…

Paasia_19

… ajan kanssa yksityiskohtien katsomista, asioiden muuttamista, päätöksen tekoa, harjoittelua…

Paasia_23

Välillä nukuttiin yö “hyyryläisinä” talon lattioilla ja penkeillä, ja aamulla taas jatkettiin. Olipas mahtavaa syödä porukalla aamupalaa suuressa tuvan keittiössä kauniin aurinkoisena aamuna. Sain kyllä vähän palautetta puuron keittämisestä… 🙂

Paasia_01

Ja sitten taas hommat jatkui… Annie Leibowitz on kuulemma joskus sanonut, että miljöökuvaus on 80 prosenttisesti tavaroiden siirtelyä… se varmaan havainnoillistui useimmile työpajan aikana 🙂 Kati ja Ulla rakentamassa ulkokuvaa Paasian talosta.

Paasia_04

… lisäksi se, ettei miljöökuvauksiin oikeastaan kannata lähteä ellei ole tikkaita mukana tai saatavilla… … etuala, taka-ala, kuvan kolmiulotteisuus, rakennuksen kuvaaminen, kellon aika, säätila, tunnelma ….

Paasia_10

… ja mallien ohjausta, tunnelman luomista ja välittämistä…

Paasia_13

… tikkaat, etuala, taka-ala ja kaksi viisasta päätä yhdessä… työpajan parhautta – työskennellä porukalla hyvällä meiningillä kauniin kesäisessä ympäristössä 🙂

Paasia_14

… niin sisällä kuin ulkona… Sanna ja Pertti Jaanan hoitohuoneessa, jonka he kuvasivat ensin pelkkänä tilana, sitten Jaanan hoitoja tekemässä, sitten yksityiskohtia… Molemmat tekemässä tällaista elämänsä ensimmäistä kertaa.

Paasia_15

Markku ja Mikko laittamassa valmiiksi kuvauspaikkaa Jaanan promokuvaa varten.

Paasia_25Paasia_27

Pertti ja Sanna … siirtelyä sisällä ja ulkona… tilojen ja ihmisten lisäksi Jaanalla oli tarve myös symbolikuville mm. yrteistä, tuotteista jne.

Paasia_28Paasia_29

Päätalon lisäksi pihasauan kuului kuvauskohteisiimme. Harmillisesti ei päästy ihan saunaan asti, kun sitä olisi pitänyt lämmiittää koko päivä. Valitsimme kuvaukset löyljen sijasta. Jaakko ja Jarmo suunnittelemassa rajausta ja mallin paikkaa.

Paasia_30

… ja sitä mallin ohjausta harjoittelemassa.

Paasia_31

Huh. Kun kuvaukset saatiin päätökseen maanantiana illalla, käytiin vielä hieman läpi, mitä oltiin saatu aikaan parin päivän aikana. Vaikka takana oli pitkä päivä, oli mukavaa päättää se yhdessä katsomalla kuvia.

Markku oli tehnyt iso työn järjestellessään meille paikan ja mallit, Jaana emännöi upeasti ja koko porukka teki hommia kaksi päivää upealla meiningillä. Kesäinen työpajamme oli kyllä mitä parhain loman aloitus minulle. KIITOS KAIKKI 🙂 Olipa hienoa olla teidän kaikkien kanssa nämä kaksi päivää.

Paasia_03

Ja mitä sitten porukka saikaan aikaan…

Kati_Ulla_3
Kuva: Kati Björninen ja Ulla Korjala
Ulla_Kati
Kuva: Kati Björninen ja Ulla Korjala
Kati_Ulla_2
Kuva: Kati Björninen ja Ulla Korjala
Jaakko_Jarmo_Ilkka
Kuva: Jaakko Latva-Laturi, Jarmo Rantanen ja Ilkka Metsälä
Markku_Mikko
Kuva: Markku Rintala ja Mikko Heinonsalmi
Markku_Mikko_3
Kuva: Markku Rintala ja Mikko Heinonsalmi
Markku_Mikko_2
Kuva: Markku Rintala ja Mikko Heinonsalmi
Pertti_Sanna_4
Kuva: Sanna Hyytiäinen ja Pertti Laveri
Sanna_Pertti
Kuva: Sanna Hyytiäinen ja Pertti Laveri

 

Jaakko_Jarmo_Ilkka_3
Kuva: Jaakko Latva-Laturi, Jarmo Rantanen ja Ilkka Metsälä
Jaakko_Jarmo_Ilkka_2
Kuva: Jaakko Latva-Laturi ja Jarmo Rantanen
Pertti_Sanna
Kuva: Sanna Hyytiäinen ja Pertti Laveri
Pertti_Sanna_3
Kuva: Sanna Hyytiäinen ja Pertti Laveri
Sanna_Pertti_2
Kuva: Sanna Hyytiäinen ja Pertti Laveri
Pertti_Sanna_2
Kuva: Sanna Hyytiäinen ja Pertti Laveri
Mikko_Markku
Kuva: Markku Rintala ja Mikko Heinonsalmi
Markku_Mikko_4
Kuva: Markku Rintala ja Mikko Heinonsalmi