Ammattivalokuvauksen ala on muutoksessa ja se antaa valokuvaajille mahdollisuuden pohtia uusiksi toimintatapojaan. Olen nähnyt hyviä esimerkkejä siitä, kuinka muutos on mahdollistanut valokuvaajille unelmien toteuttamisen mm. ranskalaisten huonekalujen ja sisustustuotteiden maahantuonti, videoiden tekeminen, tekstin ja kuvan yhdistäminen tuotteena tai tasavertaisena kumppanina puolison kanssa toimiminen yhteisessä yrityksessä.
Muutos on kirvoittanut pohdintaa ja tämän vuoden ensimmäisessä Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n tiedotteessa valokuvaaja Anne Yrjänä kertoi, kuinka yhteistyö hänen ja Anu Sundellin kanssa yhteisessä studiotilassa Kokkolassa sujuu. Tämän jälkeen Matti J. Kaleva pohdiskeli kimpassa olemisen etuja ja haittoja tuttuun tapaansa isoin kirjaimin blogissaan. Eilen julkaistussa SAV:n tiedotteessa oli kirjoitukseni “Yksin, kimpassa vai perheessä?” Halusin osaltani tuoda esiin yhteistyön mahdollisuuksia vailla taloudellisia sitoumuksia, mutta silti pitkäjänteisellä sitoutumisella toisiin.
Yksin, kimpassa vai perheessä -teema ei kosketa vain ammattivalokuvauksen kenttää. Kohtaan näitä kimppoja ja perheitä eri puolella Suomea eri tahoilla, mm. Oulussa toimiva Studio Kuutio tai aktiivinen ja innokas Rauman Kameraseura. Yhteistyössä on iloa.
Yksin, kimpassa vai perheessä? (SAV:n tiedotteessa julkaistu artikkelini)
Onko Sinulla valokuvausperhe, joka tuntee sinut ja toimintasi syvällisesti, ja joka tukee Sinua ammatillisissa haasteissa, iloissa ja onnistumisissa.
Anne Yrjänä kertoi viime tiedotteessa, kuinka hän ja Anu Sundell työskentelevät Kokkolassa kimpassa, ja kuinka yhteistyö sujuu. Annen kirjoituksen jälkeen Matti J. Kaleva puolestaan pohdiskeli blogissaan, kuinka kimppa on ”paholaisen keksintö” ja miksi niitä on syytä välttää viimeiseen asti. Molemmat tekstit ajatuksella lukenut sai varmasti lisää informaatiota molempien vaihtoehtojen haasteista ja mahdollisuuksista.
Itse olen ollut ”kimpassa” nyt kaksi vuotta. Jokainen tässä kimpassa toimii ammattikuvaajana ja suurin osa pyörittää omaa yritystä. Johanna Uusitalo, Tanja Pohjavirta, Oscar Lindell, Tomi Kallio, Sami Reivinen ja minä muodostamme kimpan, joka on sitoutunut toisiinsa henkisesti.
Tavoitteena ammatillinen kehittyminen yhdessä
Oscar Lindell avasi keskustelun kaksi vuotta sitten, ja sen jälkeen kimppamme on toiminut säännöllisesti. Alussa kaikki lähti erikoisammattitutkinnon suorittamisesta ja tapaamisten sisällöt mietittiin kunkin VEAT -projekti huomioiden. Työpajoissa suunniteltiin ja kuvattiin kuvia, joita kukin saattoi hyödyntää opiskelussa.
Tavoitteemme kimpassa on viedä osaamistamme eteenpäin ammattikuvaajina ja yrittäjinä. Suunnittelemme työpajamme etukäteen ja ”paikkakuntavastaavalla” on sitten vastuu mallien ja eväiden hankinnasta. Teemme työpajoissa kuvia, joissa voimme hyödyntää toistemme tietotaitoa, fysiikkaa ja kalustoa. Usein olemme saaneet testikäyttöön kalustoa myös maahantuojilta. Työpajojen jälkeen sovimme Skype –palaveriajan, jossa käymme läpi tehtyjä kuvia. Kuvat ovat esillä Kuvat.fi –palvelussa, joten Skypessä jokaisella on edessään sama kuva, josta keskustellaan. Seuraava työpaja suunnitellaan aina tarpeiden ja tavoitteiden mukaan.
Kimppa on mielestäni merkittävä tuki sen jäsenille. Olemme vierailleet kaikkien studioilla ja jokainen on esitellyt työskentelyprosessinsa ja tilansa. Olemme heittäneet ehdotuksia toisillemme, niitä on kuunneltu, huomioita ja tehty muutoksia.
Tämä porukka saa aikaan ja sitoutuu
Jossain vaiheessa kimpassa alkoi elää ajatus, että voisimme juhlistaa erikoisammattitutkintojen suorituksia ulkomaan työpajalla. Muistan, kun ennen joulua varasimme yhtä aikaisesti Skypessä lentoja ja majoitusta. Kun kaikki oli tehty, tuli konkreettisesti sellainen olo: tämä porukka saa aikaan. Tämä onkin minusta tämän kimpan ydin –me suunnittelemme asioita, me sitoudumme niihin ja toteutamme niitä sovitusti. Ja niin vain istuimme lentokoneessa huhtikuun alussa ja suuntasimme kohti Italiaa.
Bergamon matka tuli meille kaikille hyvään aikaan. Mielenvirkistystä, etelän valon tutkimista ja ystävien kanssa ajatusten vaihtamista ennen kesän kuvausten alkamista. Tällaista ammatillista lomaa voi suositella lämpimästi.
Kimppa on valokuvausperheeni
Tämä kimppa on minun linkkini ammattikuvaajien maailmaan. Kuulen koko ajan, mitä alalla tapahtuu ja olen mukana siitä, millaisia haasteita ammattikuvaajat kohtaavat, ja millaisia ajatuksia heillä on tulevaisuudesta. Yhteiset alaan ja jokaisen omaan toimintaan liittyvät pohdinnat auttavat meitä kaikkia arjessa. Ja mikä mahtavinta –tässä porukassa viihtyvät myös perheiden jäsenet. Ulvilassa Johannan koko perhe on mukana työpajameiningeissä ja Porvoossa taas Oscarin perhe, pikku-Kevin mukaan lukien.
Itse olen kiitollinen tästä kimpasta. Olen aina aivan poikki yhteisten viikonloppujemme jäljiltä, mutta samalla täynnä energiaa. Mitä kaikkea taas teimmekään! Mitä kaikkea taas opimmekaan! Olen kiitollinen siitä tuesta, jota olen saanut tältä kimpalta. Sami oli mukana auttamassa useammassakin Valo ja valaisu –kirjan kuvauksessa, Johanna on ollut mukana POSE –kirjan kuvauksissa ja Oscar on ollut isäntänä ja järjestelijänä parissakin Porvoossa tehdyssä kuvauksessa. Nyt viimeisimpänä Tomi auttoi minua koko päivän (ja yön) tähänastisen elämäni suurimmassa kuvauksessa.
Tämä kimppa on minun valokuvausperheeni. Toivon, että Sinullakin on se valokuvausperhe, joka tuntee Sinut ja toimintasi syvällisesti, ja joka voi tukea ammatillisissa haasteissa ja iloita onnistumisista kanssasi.
Selfiet on POP! (Kuva: Oscar Lindell)