Olin sopinut kaveriviikonlopusta Oulussa asuvan ystäväni Terhin kanssa. Tapaamispaikkamme oli Helsinki ja teemamme oli juosta Helsinki City Run. Tapasimme Töölön kisahallilla, haimme sieltä numerolaput ja värikkäät juoksupaidat. Postasin kuvan meistä värikkäissä paidoissa Facebookiin, ja launtaihin mennessä siitä oli tykätty jo lähes 100 kertaa. Siitä tuli sellainen olo, että hullutuksemme ja iloinen mielemme näkyi kuvassa ja tarttui. Joy of Doing Together.
Pikkuserkkuni Aleksi vetää juoksukouluja ja juoksee itsekin paljon. Viime hetken syömis- ja juomisohjeiden lisäksi mieleeni on porautunut ohje viime syksyltä:“Juokse kovempaa, jos tuntuu hyvältä ja hiljennä, jos tuntuu pahalta.” KISS ja itsensä kuuntelua parhaimmillaan. Ja sopii moneen kohtaan 🙂
Kohti kilpailua – iloista fiilistelyä
Olin lauantaiaamun sisareni luona. Fiilistelin koko aamun sisareni ja hänen miehensä kanssa (minä juoksemista, he golfista 🙂 ) Lähtiessäni sain klassikko-onnenpotkun (konkreettisesti) takamuksiin.
Päästyämme Olympiastadionille, emme enää olleet Terhin kanssa kaksin fiilistelyinemme: noin 16 00 muutakin juoksuun hurahtanutta oli paikalla. Tässä vaiheessa fiilistelyjä piti myös jakaa sosiaalisessa mediassa ja sain loistavan juoksuneuvon valokuvaajakollegaltani Peter Forsgårdilta: “Lähde juoksemaan maratonia, niin puolivälissä odottaa iloinen yllätys.“ Tämän muistan 🙂 🙂
Juoksemassa – polvi, polvi, polvi
Minusta juoksuni oli tällä kertaa kuin miniatyyri elämästä. Startissa joukko lähtee lujaa eteenpäin ja siihen imuun ajautuu helposti mukaan. Pitää oikein taistella, ettei ajaudu samaan vauhtiin, vaan pitää oman vauhtinsa. Matka jatkuu, joku kannustaa sinua, joku juttelee sinulle, kannustat takaisin, juttelet takaisin, joku ohittaa, sinä ohitat… Olet ryhmässä ja olet yksin. Katsot ympärillesi, näet maisemat, näet ihmiset, kuulet äänet, haistat tuoksut. Jatkat matkaasi, kuuntelet itseäsi ja kehoasi – mikä on minulle hyväksi.
Olen lukenut kirjan Zen ja juoksemisen taito. Siinä kehotetaan ajattelemaan “vasen, vasen, vasen…” aina kun vasen jalka osuu maahan. Terhi sanoi ennen juoksua, että hän aikoo ajatella “polvi, polvi, polvi…”, jos alkaa väsyä. Juostessani polvi-sana lyheni “pol, pol, pol…”, eikä väsymys ei tuntunut niin pahasti. Jaksoin nostaa polvia jaksoi rytmikkäästi ja juokseminen tuntui jopa lennokkaalta :). En himmannut ja säästellyt, vaan annoin mennä vaan, koska tuntui hyvältä. Iloisuus ja myönteisyys kumpusivat sisältä ja jalat nakuttivat tasaisesti maata.
Terhi saapui maaliin 2.07.32 ja minä 2.08.09. Terhi oli maalissa ekan puolimaratonin aiheuttamassa euforiassa, ja minä onnellisena siitä, että olin lähtenyt matkaan, juossut itseäni kuunnellen ja myönteisesti tsempaten.
Joy of Doing Together
Viikonloppu oli täynnä naurua, yhdessäoloa, ystävyyttä ja myönteisyyttä 🙂 Uskon myös, että ainakin osa Facebookissa juoksumeiningistämme tykänneistä jäi miettimään, mitähän voisi itse tehdä ihan vain omaksi ilokseen ja jonkun hyvän ystävän kanssa.
Tämä viikonloppu muistutti minulle taas siitä –Joy of Doing TOGETHER. Yksi ystäväni vietti viime viikon ystäviensä kanssa Italiassa maalauskurssilla. Toinen ystäväni rakentaa laivaa ja vie tuttuja ja tuntemattomia purjehtimaan purjehtimisen ilosta ja uskosta siihen, että se tarttuu muihinkin. Valokuvausperheeni Masterclass kokoontuu silkasta ilosta tehdä yhdessä. POSE -kirjaa ei olisi ilman Joy of Doing Together -asennetta.
Mitä sinä teet ilolla yhdessä? Kenelle voisit soittaa ja ehdottaa yhdessä tekemistä? Ilo, nauru ja hyvä olo leviävät yhdessä tekemisestä. Minun viikkoni päättyi iloisesti ja uusi alkoi fyysisesti kankeasti, mutta pirteällä mielellä. Joy of Doing Together.