Viikko sitten tamperelainen melontaseura Wihuri järjesti erämelonnan SM-kisat Ruovedellä. Olen ollut mukana toiminnassa “perhejäsenenä” ja käynyt lähinnä melontaporukan kanssa samalla punttisalivuorolla. Salivuorolle on aina kivaa mennä, kun siellä tapaa hauskaa juttua heittäviä tuttuja. Välillä kuulee tarinoita Wihurin toiminnasta joskus 50-luvulla… aika huikeaa.
Talvella porukka alkoi puhumaan erämelonnan SM-kisojen järjestämisestä ja yleensä urheiluseuroissa se tarkoittaa vapaaehtoistyötä. Minua pyydettiin mukaan valokuvaamaan tapahtumaa. Vaikka ajatus kahdesta päivästä kylmässä ja sateisessa kevätsäässä kävi mielessäni, lupauduin mukaan. Ja nyt jälkeenpäin – en katunut lupaustani. Ruovedellä oli koko viikonlopun mainio tunnelma. Lisäksi sadetta tuli vain hetken, muuten oli joko pilvistä tai aurinkoista. Varsinkin sunnuntaina kesäinen auringonpaiste helli koko kisaporukkaa. Minä ja Milko Konttinen tallensimme tapahtumia kahden päivän ajan yhdessä ja vuorotellen.
Hienot kisat, hieno tunnelma.
Valmiina lähtöön. Ja kello on tasan kymmenen. Ensimmäiset tehtävät saa ottaa.Ensimmäinen kirjallinen tehtävä tehtiin lähtöpaikalla.Varusteiden tarkistamisen jälkeen päästiin matkaan kohti ensimmäistä tehtävärastia.Ensimmäinen tehtävärasti oli kulttuurihistoriallisessa ympäristössä: Akseli Gallen-Kallelan Kalelassa. Edessä oli jälleen mietittävää, tunnusteltavaa, haisteltavaa, mitattavaa jne.Seuraavana pysähdyspaikkana oli ensimmäinen vesirasti, jonne melottiin tuulisen selän yli. Vesirastin tehtävä ojennettiin kilpailijoille turvaveneestä. Kisojen nuorin vapaaehtoinen Iida oli mukana alusta loppuun saakka.Vesirastilla mitattiin mm. heittotarkkuutta.Vesirastilta kilpailijat suunnistivat kohti seuraavaa vesirastia ja sen jälkeen yörastille. Yörastilla viimeisten tehtävien jälkeen kanottiin vedettiin maihin ja alettiin valmistautuminen seuraavaan päivään.Sunnuntaiaamuna kilpailijoilla oli edessään kilpailun pisin melontaosuus kohti viimeistä rastitoria. Rantautumisen jälkeen tiedossa oli taas erilaisia tehtäviä eri sarjojen kilpailijoille. Tehtävien jälkeen pieni välipala ja sitten viimeinen melontaetappi kohti maalia. Maalissa – viimeisenä tehtävä mm. runon lausuntaa ja tehtävien tarkistamista. Palkintojen jakoa odotellessa kamat kasaan, suihkua, saunaa ja hernerokkaa. Palkintoja jaettiin mm. kilpa- ja harrastajasarjoissa sekä perhesarjassa.
Ja ensi vuonna uudestaan, vai kuinka?