Osasin odottaa Valo ja valaisu -kirjaa postiluukusta eilen, kun Docendon Matti Karhula oli kertonut, että lähipäivinä postiluukku saattaisi kolahtaa. Kun kuulin postiluukun äänen, syöksyin eteiseen ja nappasin kuoren kiinni lähes lennossa. Postimies ehti varmaan juuri ja juuri vetäistä kätensä pois alta, etten vetänyt sitäkin mukanani. Avasin vauhdilla kuoren ja siinä se oli käsissäni –kiiltävänä ja uunituoreena.

Miltä nyt sitten tuntuu?

Kun näin kesäkuun alussa ensimmäisen taittoversion, itkin ja istuin vain häkeltyneenä. Nyt istuin vain hiljaa ja häkeltyneenä. Toivuttuani soitin heti miehelleni, siskolleni, isälleni ja Matille sekä tekstasin ulkomailla asuvalle hyvälle ystävälleni. Niin, ja ilmoitin tietenkin kaikille muille kavereilleni asiasta Facebookissa. Olin edelleen häkeltynyt ja kuvittelin voivani jatkaa työntekoa normaaliin tapaan… totesin sen toivottomaksi ja annoin vain autuaan hymyn levitä kasvoilleni. Mutta miltä nyt sitten tuntuu –muuta kuin tyhjältä ja kaikkensa antaneelta.

… Kokonaiselta

Kun ehdotin kirjan kirjoittamista Docendolle 2008, en arvannut, kuinka mieletön matka tästä tulisi. Kuin puskista sain sähköpostin kesällä 2011 ja minulle kerrottiin “nyt olevan aika”. Kirjoittamisen aika oli silloin myös minulle. 2008 en olisi vielä pystynyt tähän, se olisi ollut liian aikaisin. Nyt minusta tuntuu, että olen suoltanut esiin koko työurani kokemukset.

… Onnelliselta

Elämä ei ole mitään ilman muita ihmisiä. Olen ollut tällä matkalla onnellinen siitä, että olen saanut kohdata niin paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Kohtaamiset sattumalta, yhteinen polku ja ihmisten innostus ja iloisuus ovat olleen niin tarttuvia, että olen saanut tästä matkasta niin paljon muistoja ja energiaa, jotka kantavat. Olisin ainoastaan toivonut, että myös äitini olisi ollut jakamassa tämän kokemuksen. Saan kiittää paljon vanhempiani siitä, että tämä kirja on valmistunut. He ovat aina tukeneet minun ja sisareni harrastuksia. Ei olisi uskonut, että ylioppilaslahjaksi saatu järjestelmäkamera ja valmistujaislahjaksi saadut salamalaitteet johtaisivat myös tähän.Vaikka uunituore kirja poltteleekin hyppysissä, niin jo matkan kokemukset ovat niin arvokkaita, etten ehkä edes ymmärrä sitä vielä. Olen oppinut paljon.
Tätä kirjaa ei myöskään olisi syntynyt ilman sitä, että työskentelin kuusi vuotta yhdessä Matti J. Kalevan kanssa. Hänen kanssaan hauskasta harrastuksesta kasvoi intohimo, johon pohjan loi jo valokuvaaja Mikko Mäntyniemi Kuopiossa. Vaikka takanani on yliopistollinen opettajankoulutus, olen oppinut kouluttamisesta enemmän Matilta kuin yhteensä yliopistosta. Lisäksi hän näytti minulle valon. Kuten hän itse sanoi: “laittoi jyrkänteen reunalle, tönäisi ja katsoi perään –lentääkö.”

… Luovalta kriitikolta

Kuin sattumalta olen käynyt parin vuoden aikana luovan kirjoittamisen kursseilla. Natalie Goldbergin opeilla olen oppinut “kirjoittamaan mitä kamalinta roskaa” ihan vain kirjoittamisen ilosta. Ja tämähän pätee muuhunkin luovaan tekemiseen. Kynnysten sijasta luominen, vaikka se olisi välillä mitä kamalinta roskaa on innostavaa ja inspiroivaa.
Goldberg jakaa luovan kirjoittaminen karkeasti kahteen osaan: luomiseen ja kritiikkiin. Tämä on ollut ehkä suurin oivallus. Kun kirjoitin kirjaa luonnosvaiheessa, kirjoitin vaan välittämättä Wordin punaisista alleviivauksista, jotka antoivat välitöntä palautetta kirjoitusvirheistä ja muusta roskasta. Sanoista ei aina välillä saanut selvää, mutta kirjoitin vaan. Muistan kuinka kirjoitin ja kirjoitin ja ajattelin – eikö tämä asia koskaan lopu. Aina mieleeni tuli, että tämäkin vielä liittyy tähän. Kädet kuin lensivät näppäimillä –sen minkä ne sitä voivat tehdä, kun ei osaa kymmensormijärjestelmää.

Ja sitten se kriitikko-vaihe –ymmärtääköhän tästä kukaan muu yhtään mitään? Onneksi kustannustoimittaja Karhulan Matti oli jämäkkä linjassaan. Ihan kaikkea ei kuitenkaan voi lihavoida, kursivoida tai alleviivata. Minustahan kaikki on niin tärkeää, että tämä ainakin tulee muistaa.

… Innostuneelta, inspiroituneelta ja ilmaisevalta

Innostu, inspiroidu ja ilmaise on ollut teemani jo vuoden verran. Uuvuttani kertaalleen oikein kunnolla, on ollut hyvä harjoitella kevyempää otetta asioihin. Ja tämähän on jatkuvaa opettelua… Gradua lukuunottamatta (Kiitos Samuli tästä yhteisprojektista!) en ole koskaan tehnyt mitään näin pitkää ja moninaista projektia. Mieheni tuki tässä projektissa olikin korvaamaton. Hänen viestinsä – elämä kantaa – oli välillä vaikeaa pitää mielessä. Mutta se kantoi, kun siihen uskoi. Mutta siihen tarvittiin kaikkien ympärillä olevien tuki. Itsekseni en olisi tähän pystynyt. Välillä perussuomalainen “läpi harmaan kiven meininki” on yrittänyt tunkeutua tekemiseeni, mutta olen pinnistellyt kääntääkseni sen takaisin III -teemaan. Toivon tämän innostuneisuuden, inspiroituneisuuden ja ilmaisun välittyvän kirjan sivuilta. Huomasin kirjaa tehdessäni, kuinka innostunut itse olen. Ja intohimoinen. Kirjaprojekti selkeytti.

… Aitoutta ja onnellisuutta etsivältä

Teemme sellaisia kuvia kuin näemme. Minusta tyylikkäät mainos- ja muotikuvat ovat olleet siistin näköisiä. Kaikki aiemmat kuvani ovat olleet kuvia, joissa on havainnollistettua jotain valoasiaa. Henkilöt kuvissa ovat olleet vain lähinnä rekvisiittaa, he ovat olleet “valon malleja”. Kun pohdin viime syksynä kirjan perusfilosofiaa, halusin välittää siinä olevilla kuvilla enemmänkin aitoutta ja onnellisuutta muoti- ja mainoskuvien tyylin sijasta. Tätä en ollut koskaan aiemmin pohtinut niin paljon, en ollut ajatellut niin paljon henkilöiden kohtaamista ja heidän heittäytymistään ja tunneilmaisuaan kuvaustilanteissa. Tämä oli minulle suuri mahdollisuus oppia lisää. Jokaisessa kuvauksessa oma oppimisprojektini oli henkilöiden kohtaaminen, läsnäoleminen ja kuunteleminen.

… Näkemiseen yhä vahvemmin uskovalta – Näkeminen on kaikki

III -teeman lisäksi Henri Cartier-Bressonin lause tiivistää minusta oleellisen. Valokuvauksen ydin on valo ja sen näkeminen avartaa niin paljon valokuvauksen maailmaa, että se yllättää minut aina. Ihmisten olemus ja innostus on aina sykähdyttävää, kun he ovat “nähneet valon”. Aiemmin ajattelin, että näkeminen tarkoittaa vain näkemistä sen visuaalisessa muodossa, mutta sittemmin olen pohtinut sen olevan laajempaa. Näkeminen on valokuvaajalle kaikkien aistien käyttöä. Vain siten on valppaana hetkessä, ikäänkuin “veitsen terällä” koko ajan näkemään hetken ja sen mahdollisuudet. Sitä tämä matka on ollut minulle.

… Esikoisen synnyttäneeltä

Olen lukenut, että kirjan julkaisun jälkeen sen on annettava alkaa elää omaa elämäänsä. Nyt esikoinen on synnytetty. Tänään en vielä mieti sitä, mitä siitä puuttuu tai mikä meni pieleen. Tai huomasin jo yhden avustajana olleen Markun kuvista. En muistanut, että Sami piti Sunbouncea vastavalosuojana tässä kuvauksessa. Sitä ei siis ole merkitty kirkkaan auringonvalon valaisukaavioon. Tämä lienee siisainakin yksi Tee se itse -kohta tässä kirjassa: voit piirtää itse vastavalosuojan kirjaasi. Aion vain nyt nauttia –ja antaa esikoisen aloittaa oman elämänsä.

Kuva: Markku Rintala