Being a third eye. Ranskalainen valokuvaaja Pierre Delaunay kuvasi itseään tällä termillä, kun tapasin hänet viime helmikuussa Lyonissa. Hän haluaa olla kuvaustilanteessa tarkkailija, joka vain tallentaa tapahtumia vaikuttamatta niihin. Hän haluaa nähdä tapahtumat aitoina ja hetkellisinä.
Olin useimmiten ollut kuvaustilanteessa enemmänkin tapahtumiin osallistuvana kuin vain tarkkaillen tapahtumia. Pierren mainitsema ”being a third eye” laajensi ajatteluani siitä, että kuvaajahan on tapahtumakuvauksessa kuin nuorallatanssija –koko ajan veitsen terällä.
Kuvaustilanne on kuin taiteilua nuoralla; välillä on keskellä kaikkea, välillä tarkkailee sivusta. Rooli vaihtuu hetkessä ja siihen on hypättävä. Yhtenä hetkenä kaikki aistit ovat äärimmillään, kun tarkkailee tilanteiden kehittymistä kohti ”ratkaisevaa hetkeä”. Välillä taas kaikki sosiaalinen kyvykkyys on käytössä kohdatessa ihmisiä kasvoista kasvoihin yhtenä pienenä hetkenä. Kumpi on haastavampaa, mielenkiintoisempaa tai innostavampaa? Teenkö vain toista ja unohdan toisen vai hyppäänkö roolista toiseen luontevasti?
Rakkaus ja elämänilo. Rakastummeko malleihimme kuvaustilanteessa? Eläydymmekö heidän tunteisiinsa kuvaustilanteissa? Kuljemmeko muiden keskuudessa lämmin, silmiin asti ulottuva hymy kasvoillamme?
Hymy, ilo ja nauru osana osallistumista ja tarkkailua. Niin kuvaamisessa kuin kadulla kävelyssäkin. Pierre nauratti meitä kaikkia Lyonissa tallustelemalla ympäriinsä suuri vaalea kiharainen peruukki päässään. Hänen elämänilonsa ja omistautumisensa valokuvaukseen oli sykähdyttävää ja innostavaa.
Kirjoitan tätä artikkelia 22.1., joka on hyvän ystäväni Reijan hääpäivä. Tämä teksti ja sen kirjoittamisen aikaiset iloiset pohdinnat on omistettu hänelle ja hänen miehelleen Jannelle.
Kirjoitin artikkelin Pierre Delaunaysta Kamera-lehteen syksyllä 2011. Voit lukea sen tästä.