Valokuvanäyttelyiden kesä

Kesälomani on nyt takana ja kohti uutta syksyä mennään. Istun taas työpöytäni ääressä kesälaitumien jälkeen ja ajatukset ovat valokuvauksessa. Ensi viikolla ollaan Oriveden Opistolla koko viikko ja siitä se sitten taas lähtee.

Tämä kesä on ollut mukava. Paljon pientä tekemistä mukavien ihmisten seurassa. Ja kesäähän on vielä jäljellä, joten siitä ehtii kyllä vielä nauttia, vaikka osa ajasta kuluukin jo tulevan syksyn suunnittelussa. Vaikka yritinkin pitää ajatukseni erossa valokuvauksesta ja kuvasin puhelimellakin varsin vähän, niin nautin silti muutamista valokuvaukseen liittyvistä tapahtumista kesän aikana.

 

Irving Penn – Diverse Worlds, Tallinna KUMU

Kesäsuunnitelmiini tuli ihan yllättäen päiväreissu Tallinnaan. En ole käynyt siellä sitten 90-luvun, joten oli mielenkiintoista lähteä käymään kaupungissa. Vielä mielenkiintoisemmaksi matkan teki se, että kuulin yllättäen, että KUMU:ssa on Irving Pennin valokuvanäyttely. Olen nähnyt Pennin kuvia kerran aiemmin, useita vuosia sitten Washington D.C.:ssa, mutta ko. näyttely oli suppeampi ja se käsitti vain muutamia muotokuvia. KUMU:ssa oleva näyttely oli minusta kuin pienoisretrospektiivi Pennin kuvista. Vaikka näyttelyssä ei ollut suurta määrää kuvia, oli sinne kerrätty Pennin kuuluisimpia kuvia vuosikymmenten varrelta.

Näyttelyssä oli muotokuvia viime vuosisadan merkkihenkilöistä sekä Pennin kuvaamia mainoskuvia mm. Vogue-lehdelle sekä Issey Miaykelle. Lisäksi siellä oli kuvia hänen omista projekteistaan. Olen aina pitänyt hänen niistä kuvistaan, joissa on kuvattuna eri ammattien edustajia. Pennille poseerasivat Pariisissa, Lontoossa ja New Yorkissa leipurit, teurastajat, ikkunankorjaajat jne. Minusta nämä kuvat ovat hienoja aikalaiskuvia.

Arvostan Penniä suuresti, koska hän on kuvannut niin monella vuosikymmenellä ja pystynyt vaihtamaan tyyliään erilaisiia projekteihin. Hän ollut ollut uranuurtaja aikoinaan mm. mainos- ja muotikuvauksen saralla. Samalla hän on myös luonut oman tyylinsä –Pennin kuvat tunnistaa. Irving Penn on yksi valokuvauksen klassikoista.

Jos jostain syystä olet menossa Tallinnaan, niin suosittelen reissua KUMU:un. Näyttelyn lisäksi itse museorakennus on mielenkiintoinen nähtävyys. Samoin museon ympärillä levittäytyy yksi Tallinnan upeimmista puistoista, Kadriorg, jossa hyvinkin voisi viettää päivän vain lueskeen ja kävellen ympäriinsä. Puiston yhdessä nurkkauksessa on myös viehättävä kahvila, jossa söin elämäni parhaan mansikka-britan. Kokonaisvaltainen elämys siis :)

Irving Penn KUMU:ssa 6.10.2013 asti.

Read more