Näin tehtiin Valaisua Valtiosalissa -artikkeli Kameralehteen

Minua pyydettiin tekemään uusimpaan Kamera-lehteen opetusartikkeli valaisusta. Kun sitten mietin, millaisen jutun tekisin, niin mieleeni tuli, että olisipa mielenkiintoista kuvata miljööhenkilökuva paikassa, jonne ei välttämättä tule muuten mentyä... siitä lähti idea Valaisua Valtiosalissa -artikkeliin.

Valo ja valaisuhan on intohimoni, ja siksi tätäkin juttua oli hauskaa lähteä tekemään. Ennen ja jälkeen –kuvat havainnollistavat hyvin, mitä lisävalaisulla voi tehdä... olen avannut koko kuvausprosessin Kamera-lehdessä (03/2019), joten siitä voi lukea mm.

  • miksi kuvauspaikaksi valikoitui Valtiosali
  • millainen kuva oli tavoitteena
  • miten suunnittelin valaisun
  • miten suunnittelin ja päätin muut kuvan visualisointiin liittyvät yksityiskohdat

Alla kuitenkin muutamia toimintakuvia, joista kokonaisuus hahmottuu (kuvat: Minna Palmén).

Tehtiin töitä valvovan silmän alla... sain kuvausluvan sillä ehdolla, että Salolaisen avustaja Tommi Pyykkö valvoo toimintaa koko ajan.

Välillä Tommi joutui myös testimalliksi.

Kuvauspaikan valintaan vaikutti haluamani visualisoinnin lisäksi se, että kulkuyhteyden salista käytävään oli säilyttävä koko kuvauksen ajan.

Kuvauskin tehtiin valvovan silmän alla... Tommi vahtii, ettei kukaan ohikulkija törmää lamppuihin...

Pertti Salolainen on myös innokas kuvaaja, ja olemmekin tavanneet aiemmin juuri valokuvauksen merkeissä. Tämän takia loppuun tehtiin kuva myös kameran kanssa...

...ja siitä kuvasta tuli mielestäni hauska. Ja ehkäpä jopa enemmän sellainen, mikä kertoo Salolaisen fiiliksistä ja tekemisen kohteista tuleville eläkepäiville.

Ja lopuksi perinteinen ryhmäkuva. Kiitokset tiimille ja ISO erityiskiitos Minnalle avustamisesta :)


Kamera-lehden uusimmassa blogissa Photokina -kuulumisia

Photokinasta on nyt pari viikkoa, ja saa nähdä, jääkö tämä viimeiseksi Kölnin reissuksi valokuvamessujen merkeissä. Olen käynyt joka toinen vuosi järjestettävässä Photokinassa vuodesta 2004 lähtien ja se on aina ollut päivitys valokuva-alaan kansainvälisesti. On ollut avartavaa kierrellä muutama päivä katsellen kaikkea, jutella eri puolilta maailmaa olevien ihmisten kanssa sekä päivittää nähtyä ja koettua suomalaisten kollegojen kanssa. Photokina on aina antanut paljon ajateltavaa.

Ensi vuodesta lähtien messut järjestetään joka vuosi ja ajankohta on toukokuu. Kaikkien Photokinan tulevaisuuden pohdintojen keskellä kuulin, että messuja ollaan muuttamassa enemmän vain Saksan markkinoille suunnatuksi. Nyt siis odotamme ja katsomme, mitä tapahtuu. Mutta sitä ennen nähtyä ja koettua Photokinasta vuonna 2018. Lue lisää Kamera-lehden blogista!


Kamera-lehden kesäkuun blogissa: Inspiroitumista kesän kunniaksi

Kamera-lehden kesäkuun blogissa: Inspiroitumista kesän kunniaksi

Livemiitti – onko se sana nykyään, jota käytetään, kun tavataan ihan oikeassa elämässä netin sijasta?

Viime viikonloppuna tällaiseen livemiittin oli mahdollisuus Tampereella, kun eurooppalaisia valokuvaajia kokoontui yhteiseen tapahtumaan. Federation of European Photographers, eli tuttavallisemmin FEP, on eurooppalaisten valokuvaajien järjestö, joka toimii yhteisfoorumina Europpan maiden valokuvajärjestöille. Suomesta FEP:iin kuuluu Suomen Ammattivalokuvaajat ry.


Uusimmassa Kamera-lehden blogissa: Salamalla vai ilman?

VIDEO

Bloggasin juuri Kamera-lehdessä vallitsevan valon ja käsisalaman valon yhdistämisestä: kuinka käsisalamaa voi käyttää täytevalona, kun vaikkapa kuvaa henkilökuvaa ikkunan valossa? Lue lisää Kamera-lehden blogista…

Videolla havainnollistan tarkemmin, kuinka säädin täytesalaman tehoa, mitä tarkoittaa CTO -suodin ja missä asennossa käsisalama oli kameran päällä.

Tsemppiä kuvauksiin 🙂

Kuinka käyttää käsisalamaa täytevalona, kun kuvataan henkilökuva ikkunan valossa?


Joulukuun Kamera-lehden blogi: Kuvan rooli tulevaisuudessa

Kuvan rooli tulevaisuudessa

Tunnetta, tunnelmaa, tekemistä, tehostevärejä ja tunnettuja ihmisiä – niilläkö tehdään pysäyttävä kuva?

Kivoja kuvia sellaiset, joissa tapahtuu tai joissa lepakoita tai dinosauruksia. (Petja 5v.)

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja kohta rauhoitutaan joulun viettoon. Itselläni vuoden loppu on ollut melkoista muutosta ja liikettä, kun joulukuun alussa pakkasin tavarani Tampereella ja muutin Helsinkiin. Nyt sitten etsiskelen töiden tekemisen lomassa puhtaita paitoja ja teekannua sekä yritän puikkelehtia laatikoiden välissä kaatumatta. Yksi mielenkiintoinen vaihe tämäkin ?

Marraskuun alussa minulla oli mielenkiintoinen mahdollisuus pohdiskella kuvan tulevaisuutta, kun Canon on Tour -tapahtumassa esitykseni aihe oli Kuvan rooli tulevaisuuden yritysviestinnässä ja markkinoinnissa. Ensimmäinen ajatukseni tosin oli, että miten maallikko ennustaa tulevaisuutta ja miten edes lähestyä tätä aihetta.

Katse tai tunnelma muuten kuvassa ja oivaltavat/kauniit jutut, kompositio/värit tms. Ja jännite… kuvat mitkä kertoo jotain tarinaa. (Jonna 39v.)

 

Lue lisää Kamera-lehdestä!


Syyskuun Kamera-lehden blogi: Innostu, inspiroidu ja ilmaise

Innostu, inspiroidu ja ilmaise

Neljä vuodenaikaa – Käytin Innostu, inspiroidu ja ilmaise -lausetta ensimmäistä kertaa kuvamessuilla 2011 tai 2012, kun pidin ensimmäisen luentoni messuilla silloin työn alla olleesta Valo ja valaisu -kirjasta. Halusin kirjan tekemisen aikoihin miettiä itselleni myönteisen ohjenuoran tekemiseen, ettei perinteinen ”läpi harmaan kiven” saisi valtaa ja veisi tekemisen iloa. Tästä oivalluksesta syntyi lause ”innostu, inspiroidu ja ilmaise”.

Lue lisää kamera-lehden blogista!