Oletko ajatellut kehittää kuvausosaamistasi tänä vuonna?
Jos vastasit kyllä, kuinka aiot sen tehdä?

Kuvakokonaisuuden kuvaaminen voi olla yhden tunnin kuvaus tai usean vuoden projekti. Riippumatta sen pituudesta, sinun on tärkeää valita sellainen aihe, joka kiinnostaa.

Minulla on nyt työn alla uusi projekti ja olen sen alussa. Tästä syystä nostin esiin muutama vuosi sitten Kamera-lehteen kirjoittamani artikkelin valokuvanäyttelyn ideoinnista, kuvaamisesta ja viimeistelystä näyttelyksi. Vaikkei lopputuloksena olisikaan näyttely, niin nämä vinkit toimivat minusta erilaisten projektien läpiviemiseen. Muistelen lämmöllä aikoinaan tekemääni gradua, joka perustui tähän työskentelytapaan. Samaista metodia olen käyttänyt myös jokaisessa kirjassani.

Esimerkkiartikkelin kokonaisuus koostuu muutamia vuosia sitten kuvaamistani katukuvista. Kokosin silloin New Yorkissa, Pietarissa ja Hongkongissa kuvaamistani kuvista Hetken kuvia-näyttelyn. Voit lukea näyttelystä tarkemmin tästä.

2005 näin dokumentin Henri Cartier-Bressonista ja samaan aikaan eräässä opetuskokonaisuudessa oli esillä ratkaisevan hetken-käsite. Olin siinä elämäni vaiheessa harjoitellut paljon rakennettua valoa ja siksi oli avartavaa nähdä valo ja varjo myös hetkellisissä, arkipäivän tilanteissa otetuissa kuvissa. Tämä oivallus innosti kuvaamaan kadulla Cartier-Bressonin jalanjäljissä.

Mistä innostus kumpuaa? Mihin haluaa keskittyä pidemmän aikaa? Miten jaksaa niiden hetkien yli, kun ei yhtään huvita jatkaa? Kun tekee pidemmän kuvausprojektin, voi matkan varrella saada vastauksia näihin kysymyksiin. Itselleni syntyi yksi oivallus kiinnostukseeni katukuvaukseen, kun minulta kysyttiin: kuinka voit kuvata tällaisia kuvia, joissa rajaat miten sattuu, kun kirjoissasi et tee sitä. Tajusin, että katukuvaus oli minulle vastapainoa. Se oli kuin sellaista “suurella pensselillä maalaamista”, ja se näkyi selvimmin juuri rajauksissa. Näiden kahden lisäksi uskon kiinnostukseni katukuvaukseen johtuvan myös siitä, että nautin kävelystä ja pidän tilanteiden ja ihmisten tekemisten seuraamisesta. Katukuvaus mahdollistaa nämä kaikki.

Pitkän kuvausprojektin tekemiseen kuuluu prosessimaisuus. Sen vaiheet ovat mielenkiintoisia: välillä on vauhtia, välillä ei millään synny mitään. Sitten menee pieleen tai onnistuu lähes täydellisesti! Joskus tuntuu sille, että on kiivettävä Mount Everestille ja välillä laskettelee vuolasta virtaa. Ne kaikki on koettava – sanotaanhan, että matka on tärkein – mutta muistammeko aina sen? Huomaan, että itselläni se välillä unohtuu. Olen kuitenkin oppinut käyttämään erilaisia työkaluja.

Minulla on suuri valkoinen taulu, johon kokoan projektini. Materiaali on otsikoita, alaotsikoita, teemoja, kuvia, jne. kokonaisuus riippuu työn alla olevasta projektista. Kaikki on visuaalisesti yhtä aikaa katsottavissa ja helposti muokattavissa. Tämä tapa on minulle keino pitää asiat järjestyksessä. Lisäksi se mahdollistaa projektia kehittävän ajattelun. Se myös pitää minut matkalla: näyttää, missä kohdassa olen, ja mikä on suuntani.

Lähden päämäärättömälle kävelylle suuntaan, jossa näen kauas, ja jossa ei ole melua. Ei kapeita katuja talojen varjossa tai liikennevaloissa seisomista. Minulla ei ole aikataulua, kävelen vaan. Joskus pää tyhjenee, joskus se täyttyy. Mutta kaiken kaikkiaan tuntuu sille, että tuuli puhaltaa aivojen läpi. Se selkeyttää.

Hyväksyn pääni toiminnan – joskus käy niin, että olen suunnitellut tekeväni nyt jotain tiettyä asiaa projektin eteen. Sitten huomaan, ettei hetki olekaan sopiva. Pääni ei suostu tekemään sitä, mitä haluan niiden tekevän. Silloin siirryn tekemään projektin toista kohtaa. Tässä valkea ja visuaalinen tauluni on loistava apu: näen siitä heti, mitä muuta voin tehdä. Oikeastaan, pääni kertoo yleensä se saman.

Käy lukemassa artikkeli ja hyödynnä vinkit!

Kamera-lehti: Kuvasta kokonaisuudeksi