Pohjola-leirin päätöspäivä. Valmistautuminen viimeiseen otteluun. Viimeiset näytöt maajoukkuevalmentajille. Voitetun ottelun riemu tai hävityn pelin pettymys. Palkintojenjako ja maajoukkuevalinnat. Leirin yhdeksään viimeiseen tuntiin tiivistyy valtavasti. Kuvat kertovat päätöspäivän tarinan. (Leijonat -lehti 2/2017) 

Maaliskuussa minulla oli upea mahdollisuus päästä seuraamaan legendaarisen Pohjola -leirin viimeistä päivää. Nuoret pelaajat olivat antaneet näyttöjään ja harjoitelleet viikon ajan Vierumäellä.

Sunnuntai oli päätöspäivä ja sen ohjelma oli varmasti osallistujille ikimuistoinen. Ja minäkin pääsin seuraamaan tulevaisuuden jääkiekkotähtien harjoittelua, valmistautumista ja pelaamista – kuvia kulissien takaa, jälleen kerran 🙂

Tällaiset keikat on vaan huippuja. Tämän jälkeenhän pääsin myös kuvaamaan jääkiekon liigafinaaleissa, kun kotikaupunkini jääkiekkojoukkue KalPa taisteli kullasta. No, tämän hetkisen kotikaupunkini Tappara oli tällä kertaa parempi, mutta näitä kuvia voit käydä katsomassa Instagramista (tiipupu).