Katselin eilen viimekeväisen perhematkamme valokuvia ja tein kuvista kuvakirjaa isälleni. Matkamme suuntautui Pariisiin, ja itse asiassa matkustin sinne paria päivää ennen muuta perhettä. Yksi syy tähän oli, että sain järjestettyä vierailun maineikkaaseen ja klassiseen muotokuvastudioon,  Studio Harcourtiin. Olen ihaillut kyseisen studion kuvia jo vuosia.

Törmäsin ensimmäistä kertaa Studio Harcourtin kuviin vuonna 2006, kun vierailin Bourbon-Lancyssa Ete des Portraits -tapahtumassa. Studio Harcourtin kuvat olivat siellä esillä suurina printteinä ja ne oli laitettu esille vanhaan kirkkosaliin. Olin vaikuttunut. Nyt olin siis menossa Pariisiin… keksin laittaa sähköpostia studiolle ja kysyä mahdollisuutta vierailuun. Markkinointijohtaja vastasi viestiini, jonka olin kirjoittanut ranskaksi Google kääntäjän avulla 🙂 ja sovimme ajan, jolloin minut otettiin vastaan. Yleensä tällaisia veirailuja ei kuulemma oikeastaan järjestetä, mutta olin kuulemma osoittanut viestissäni olevani niin innokas fani, että vierailu järjestettiin 🙂 #suurifani

Näin siis olin sovittuna hetkenä – tai paremminkin olin lähistöllä jo tuntia ennen, etten varmasti myöhästyisi tapaamisesta…

Studio sijaitsee arvokkaassa korttelissa, aivan Avenue des Champs Elyséen lähistöllä. Sisäänkäynti studioon on sisäpihan puolella.

Harcourt_Puputti-32Harcourt_Puputti-31

Onnekseni juuri vierailuni aikana ei ollut kuvausta, joten pääsin käymään myös studiossa, mikä tietenkin kiinnosti minua eniten. Itse asiassa seuraavaa kuvausta valmisteltiin juuri, ja asiakasta odoteltiin.

Studio Harcourtissa ei ole vain yhtä kuvaajaa, vaan kuvauksia teke useampi kuvaaja. Tämä perustellaan laadulla, ettei yksi kuvaaja ala vain tuottaa kuvia “liukuhihnalta”.

Harcourt_Puputti-01

Studion yleiskuvasta näkyy, että kuvat valaistaan jatkuvilla valoilla. Valaisimina oli lähinnä Dedolighteja ja Arreja. Lisäksi käytössä oli heijastimia – kuvassa näkyvän heijastimen asennosta voi päätellä, että niitä käytettiin mm. täytevalona.

Studio Harcourt on ollut toiminnassa jo vuodesta 1934, ja valaisutyyli on ollut sama siitä lähtien. Toiminnan alussa salamalaitteita ei ollut, ja nyt valinta on tehty siksi, että tyyli säilyy, mutta myös siksi, että niiden käyttöä pidettiin hyvänä muotokuvaustilanteessa. Salamoiden välähtäminen ei näin häiritse asiakasta kuvaustilanteessa.

Olisipa ollut mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kuvauksen aikana, ja nähdä, kuinka studiolla toimittiin!

Harcourt_Puputti-03Harcourt_Puputti-04Harcourt_Puputti-07Harcourt_Puputti-05Harcourt_Puputti-06Harcourt_Puputti-09

Koska seuraava asiakas ei ollut vielä tullut paikalle, pääsin vierailemaan myös valmistautumishuoneeseen.

Harcourt_Puputti-17Harcourt_Puputti-18

Yhdellä pöydistä oli studion portfolioita. Markkinointijohtaja kertoi, että riippumatta siitä, kuvataanko studiossa vai miljöössä, kuvataan aina samalla tavalla – kaikkien tuntemalla Studio Harcourt -tyylillä.

Harcourt_Puputti-19

Alla näkyvä kirja oli ns. pelaaja-katalogi Ranskan avointen tennisturnaukseen.

Harcourt_Puputti-20

Kaikki pelaajat kuvattiin ns. “miljöössä”, Roland-Carrosin tennisareenalla.

Harcourt_Puputti-21

Toisessa portfolio-kirjassa oli puolestaan muotokuvia…

Harcourt_Puputti-22Harcourt_Puputti-24Harcourt_Puputti-25

… ja viimeisessä miesten  kellomerkki IWC:lle tehtyjä mainoskuvia.

Harcourt_Puputti-26Harcourt_Puputti-23

Studiossa vierailun jälkeen tutustuimme myös odotustilaan.

Harcourt_Puputti-28Harcourt_Puputti-13Harcourt_Puputti-12

Myös valmiiden kuvien katsomiseen oli varattu oma tilansa.

Harcourt_Puputti-14Harcourt_Puputti-29Harcourt_Puputti-30

Oli mielenkiintoista vierailla yhdessä maailman kuuluisimmista muotokuvastudioista, joka on ollut toiminnassa jo vuodesta 1934, ja jossa on kuvattu useita maailman tähtiä sekä Ranskan kuuluisuuksia. Ja jonka tyyliä olen ihaillut jo vuosia.

Samalla oli mielenkiintoista kuunnella markkinointijohtajan puheita – hän puhui asioita, jotka ovat universaaleja ja jokaisen meistä hyödynnettävissä:

– selkeä ja tunnistettava tyyli, joka on korkealaatuista ja tasalaatuista koko ajan

– selkeä ja tunnistettava tyyli, joka tuodaan esiin ja markkinoidaan sitä valitulla tyylillä ja laadulla

– toimintaa, jossa laatu ja valittu tyyli näkyy siitä hetkestä lähtien, kun asiakas on ensi kosketuksessa studioon, astuu sisään ja lopulta lähtee lopullinen kuva mukanaan

Nämä kaikki ovat sovellettavissa ajasta ja paikasta riippumatta, kun haluaa menestyä. Vaikkapa valokuvaajana. Eikö vain?