IMG_9321

Suomen Ammattivalokuvaajat ry järjesti eilen Tampereella jäsenilleen Kevätpäivityksen teemalla “Still or (a)live – valokuvaa vai videota. Haastateltavina olivat valokuvaajat Jyrki Vesa ja Johanna Uusitalo, jotka näyttivät meille, mitä tarkoittaa palava innostus ja intohimo tekemiseen 🙂
Lisäksi Olli Turtiainen Canonilta kertoi käytännönläheisesti, kuinka järkkärillä kuvataan videota ja mitä eroa sillä on elokuvakameralla kuvaamiseen. Paikalla oli paljon jäsenistöä ja ilahduttava määrä yhteistyökumppaneita.

Jyrki Vesa – yksin tekevästä valokuvaajasta tiimin kanssa työskenteleväksi videokuvaajaksi

Jyrki Vesa on entinen palomies, joka vaihtoi alaa valokuvaajaksi. Hän teki paljon lehtikeikkoja ja mottona oli, että “kaiken kuvauskaluston tulee mahtua yhteen reppuun”. Jo Jyrkin aikana lehtikeikat muuttuivat ja hän aloitti still-kuvien lisäksi tuottaa videota.

Jyrki oli Suomessa uranuurtaja pikkusalamoiden käyttäjänä. Hän rakensi salamoihin gridejä ja muita valonmuokkaajia ennenkuin suuret merkit ymmärsivät alkaa niitä valmistaa. Hän on aina reissanut paljon ja erään reissun jälkeen hän huomasi, ettei valokuvaajan töitä ollutkaan enää niin paljon tarjolla. Sattuma puuttui peliin toden teolla: Jyrkin löysi toimittajakumppanin, he perustivat Mediaroadservicen ja tällä hetkellä he tuottavat videoita, stillejä, tekstejä, käännöksiän jne yhdessä. Lisäksi he työllistävät joukon alihankkijoita.

IMG_9313

Poimintoja Jyrkin mietteistä:

– Kun lehtikeikkoihin tuli still-kuvien lisäksi video, huomasin tekeväni huonoa jälkea molemmissa. Keikoilla söi vain omaa mainettaan.

– Alussa käytössä oli nauhakamera ja materiaalin siirto edittiin kesti yhtä kauan kuin mitä oli kuvattu.

– Siirto videota kuvaaviin järkkäreihin oli luontevaa, ongelmaksi tuli ääni.

– Tällä hetkellä kuvauskalustoa on yli 40 kg isossa jääkiekkomaalivahdin kassissa.

– Osa kuvauskeikoista edelleen aiempien lehtikuvauskeikkojen tapaan nopeita, mutta osa pidempi projekteja.

– Tällä hetkellä Mediaroadservice tekee paljon mm. yritysvideoita ja tuottaa kokonaispaketteja.

– Etukäteen tehtävän suunnittelun merkitys korostunut.

Jyrki on tyytyväinen tähän tilanteeseen, mutta suuntaa katseensa jo tulevaisuuteen. “Suuremmissa tapahtumissa meillä tulisi olla kaksi videokuvaajaa ja tähtäimessämme on päästä tekemään juttuja kansainvälisesti.” Jyrki puhui asiaa pitkällä kokemuksella, hauskutti yleisöä nasevilla kommenteilla ja jakoi kokemuksia kuulijoille.

Ja mikä on ulkomailla viihtyvän reppureissaajan haave? – Kuvata dokkarivideota kevyellä kalustolla ja viettää ulkomailla joka kuukausi ainakin viikko.

Suomen Freelance-journalistit kertoi verkkosivuillaan Mediaroadservicen tarinan.

 

IMG_9324

Johanna Uusitalo – tunteellinen häävideo saa paatuneimmankin herkistymään

Johanna Uusitalo kehitteli häävideota kaikessa hiljaisuudessa vuosi sitten. Hän tutustui Animoto-ohjelmaan, löysi kamerastaan video-ominaisuuden ja kertoi hääparille kokeilevansa videokuvausta kokopäivän hääkuvauksessa. Hän kuvasi ennen häitä sulhasen pukeutumisen, hääteemaan liittyviä esineitä jne. suunnitelman mukaan. Kun hän näytti minulle viime syksynä, mitä hän oli tehnyt, olin pudota penkiltä.

Johanna kuvaa usein hääpäiväkuvauksen miehensä Harrin kanssa. Eilisessä haastattelussa Johanna hauskutti yleisöä kertomalla, että “hääkuvauskeikka on heidän laatuaikaansa”. Vuosien saatossa yhteistyö on hioutunut ja nyt molemmat tietävät hommansa. Nyt uutena elementtinä kuvaukseen tuli videon kuvaaminen ja tästä pariskunta teki tarkan suunnitelman ennakkoon.

Foto-Friitalan verkkosivuilta voit katsoa Veeran ja Patrickin häävideon.

 

Poimintoja Johannan mietteistä:

– Ennakkosuunnitelma tärkeä, jotta tulee kuvattua kaikki tarvittava materiaali.

– Kannattaa harjoitella videon kuvaamista etukäteen kunnolla.

– Kannattaa miettiä tarkasti, mitä kuvaa videolle ja pitäytyä siinä (kaikkein tärkeimmät kohdat häissä).

– Jokaisesta tärkeästä kohdasta tulee olla ainakin still-kuvat.

– Johanna on tuotteistanut häävideon osana hääkuvauspakettia ja uusia tilauksia on jo tulevalle kesälle.

– Suunnitteilla on tässä formaatissa pitäytyminen ja paremman valaisun miettiminen vaativimmissa kuvausolosuhteissa.

– Suunnitteilla videon soveltaminen myös muissa kuvauksissa.

IMG_9339

Itse kuvaaja ei meinannut pysyä edes sohvalla kun hän kertoi niin innokkaasti häävideon tekemisestä ja sen soveltamisesta myös muihin asiakaskuvauksiin. Haastattelun lisäksi Johanna näytti kuulijoille, kuinka hän käyttää Animoto -softaa.

Katsoimme heti alussa häävideon ja vaikka olen nähnyt sen monta kertaa, niin kyynelehdin taas 🙂 Luulen, että salin pidmeydessä muutkin pyyhkivät silmäkulmiaan. Myöhemmin Johanna kertoi, kuinka oli näyttänyt videon hääparille. Hän oli tarjonnut kuohuvaa pariskunnalle studiolla, istuttanut heidät TV:n eteen ja näyttänyt videon. Tämä oli seuraava kohta, jossa minun oli vaikea pidätellä kyyneleitä, kun kuvittelin tilannetta.

Tämä nainen tekee työtään tunteella ja se näkyy sekä hänessä itsessään että hänen kuvissaan.

Kevätpäivitys oli jälleen onnistunut. Vaikkei heti ryntäisikään videoiden pariin, nyt paikalla olleet ainakin tietävät enemmän. Ja ainakin itse lähdin kotiin hymyillen – olin tavannut taas ystäviä, energisoitunut innostuneista esiintyjistä ja nauranut paljon. Kiitos kaikille 🙂

Kuvat: Sami Reivinen