_MG_7555

Sain Sami Reiviseltä viestin viime sunnuntaina Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n Vuosikilpailun jälkeen. Sarjojen parhaat oli juuri palkittu ja kuusi finalistia nimetty. Sami Reivinen oli yksi heistä.

“Tuntuu kuin jokin ympyrä olisi sulkeutunut. Seison tänään vanhalla VVI:llä, jossa olin ensimmäistä kertaa 7 vuotta sitten.” 

Itse muistelin tuota samaa hetkeä. Sami tuli näyttämään portfoliotaan ja muistan siitä sen, että yhdessä kuvassa oli opiskelukaverini yliopistoajoilta. Sami lopetti opiskelun melko pian  ja myöhemmin tästä puhuessamme hän kertoi, ettei opiskelun ja oman yrityksen käynnistäminen onnistunut samaan aikaan. Sami teki viisaan päätöksen –hän keskittyi yhteen asiaan kerrallaan.

Sittemmin Valokuvaamo KLIK muutti isompiin tiloihin Suvantokadulle ja Samin kumppaniksi KLIK:iin tuli valokuvaaja Peero Lakanen. Sami aloitti jälleen valokuvausopnnot ja jostain syystä tiemme kohtasivat jälleen. Itse en enää ollut VVI:lla, mutta saatoin toimia ns. työpaikkakouluttajana, mentorina Samille. Tästä alkoi yhteinen matkamme –enää minun ei tarvinnut miettiä, elikö Sami tässä maailmassa, koska niin suuri muuttos nuoressa miehessä oli tapahtunut. Oppimisen ja itsensä kehittämisen into oli silmin nähtävissä.

Yhteistä matkaamme on takana nyt kolmisen vuotta. Se on ollut aika, jonka Sami on ponnistellut pitkäjänteisesti kehittyäkseen ammattivalokuvaajana ja valokuvausalan yrittäjänä. Jo viime vuonna täyspotti oli lähellä, Sami sijoittui kärkikolmikkoom Vuoden Muotokuvaaja -kilpailussa. Tänä vuotta tuli täyskymppi.

Kun kuulin Samin voitosta, en voinut kuin hymyillä –olen onnellinen Samin puolesta, koska tiedän, että hän on tehnyt töitä tämän eteen. Aina viimeiseen yöhön, aamuun ja siihen kuuluisasta kuuluisampaan viime hetkeen asti 🙂

Tänään on syytä juhlia –uunituore Vuoden Muotokuvaaja on julkistettu ja tamperelainen Sami Reivinen on voittaja!
Onnea myös Samin puolisolle Nooralle, joka on ollut miehensä rinnalla koko tämän ammattiiuran ajan.

_MG_7550

Onnea kaikille muille kuudelle finalistille: Peero Lakanen, Marko Koivuporras, Mitja Kortepuro, Iida Liimatainen ja Emmi Virtanen.

_MG_7566

Juhlimisen jälkeen matka jatkuu taas. Uskon, että yhteinen matkamme valokuvauksen maailmassa jatkuu edelleen. Samilla alkaa myös pian uusi matka –matka isänä ja osana perhettä. Myös tämä matka on elämänmittainen ja -kokoinen. Tälle matkalle toivon onnea Samille ja Nooralle.

Sami esiintyy Kuva&Kamera -messuilla viikonloppuna ja kertoo voittajakuvistaan.
Tietoisku-lavalla lauantaina 12.30 – 12.55 ja sunnuntaina 13.00 – 13.25.
Kuvat on myös nähtävillä valokuvanäyttelyssä.

_MG_7557

Katso lisää:
Voittajasarja Valokuvaamo KLIK:n Facebook -sivuilla
Sami Reivisen nettisivu
Valokuvaamo KLIK:n nettisivu
Valokuvaamo KLIK:n Facebookissa

 

Masterclass onnittelee Samia ja Peeroa!

_MG_7592