Joulun viettoon vuotta 2011 muistellen

Vuosi 2011 alkaa olla aika lopuillaan ja lienee hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään kulunutta vuotta tai sitten vain pysähtyä ja olla miettimättä. Jo lähetettyihin joulukortteihin mieheni kehitteli runon:

"Kesken joulukiireiden, voi pysähtyä hetkisen. Saa myös itselleen lyhyen rauhan suoda, kupillisen lämmintä teetä juoda."

Kiva riimitys ja sisältö sopiva niin joulunaikaan kuin myös koko kuluneeseen vuoteen, mutta samalla myös tulevaan. Juomansahan voi jokainen valita mieltymystensä ja vuodenajan mukaan.

Read more


Aamuglögeillä Tampereen Tiedottajien kanssa

Samin ottama ryhmäkuva porukasta: me kaikki saimme  kokemuksen siitä, että kuvassa oleminen voi olla kivaa, eikä tarvitse miettiä vain sitä, että minusta tulee huono kuva... Kuinka moni meistä miettiikään sitä, kun yhtäkkiä tulee tilanne, että "pääsee" kuvattavaksi?!

Jouluisesta tunnelmasta ulkona ei ollut tietoakaan viime tiistaina, kun joukko Tampereen Tiedottajien porukkaan kuuluvia ihmisiä saapui järjestämäämme aamuglögitilaisuuteen. Me kaikki olimme kuin uitettuja koiria, kun astuimme ovesta sisään aamupimeydestä ja sateisesta säästä.

Read more


Valokuvauksellinen valo -kurssi lahjakkaasti päätökseen

Kuvassa: joulupukki, Ville, Jukka, Markku, Elina, Tero, Jorma, Risto, Kimmo ja Mikko.

Syksy on mennyt vauhdilla ja viime tiistaina vietettiin Takahuhdin koululla kurssipäättäjäisiä glögiä ja Mikon tekemiä pipareita mutustellen. Tampereen työväenopiston koko syksyn kestänyt kurssi oli saatu päätökseen.Read more


"Vähemmän ilmastointiputkia, enemmän tunnelmaa"

Yllä oleva otsikko oli ainoa toive, jonka Ravintola Elsan omistaja Sunna esitti meille, kun kyselimme, millaisia toiveita ravintolan omistajalla olisi kuvien suhteen. Brieffi oli yksinkertainen, tehokas ja helppo muistaa kuvaustilanteessa.

Read more


Glamouria ja säihkettä henkilökuviin

Kovilla, pienillä valoilla pihtivaloa ja läikikästä valoa. Ajatus low key -työskentelystä, mutta valot loppuivat kesken.
Mallin asennossa pyrittiin näyttävyyteen Hollywood Glamour -tyyliin. 30-luku oli tyylilajissa miesten aikakautta, "sankarien aikakautta", johon vaikutti maailmassa leijuva sodan uhka. Miehet kuvattiin voimakkaissa asennoissa ja kuvissa käytettiin mukana jotain rekvisiittaa. Rekvisiitan tuli olla vakuuttavaa; sellaista, joka sopi mallille luontevasti. Tyypillisiä rekvisiittoja olivat mm. sikarit. Tässä kuvassa oleellisena rekvisiittana käytettiin hattua, vaikkei se mallin oman ollutkaan. Kuten kuvasta näkyy, aika hyvin malli omaksui roolinsa hattu-tyyppinä. Valitsin hatun rekvisiitaksi sen takia, että halusin kuvaan mallin molemmat kädet, jotta pystyimme tutkimaan sitä, kuinka saadaan kädet näyttämään hyvältä kuvassa.

Read more


Innostu, inspiroidu ja ilmaise – muistoja Lyonin keväisestä kongressista

Innostu, inspiroidu ja ilmaise -teemalla pidettiin syyskuun alussa Suomen Ammattikuvaajat ry:n porukoille teemapäivä, jonka olin luvannut vetää jo vuosi sitten. Olin keväällä Lyonissa järjestetyssä kansainvälisessä valokuvausalan kongressissa Suomen edustajana ja olimme sopineet, että toimin "viestintuojana" ja kerron sitten kokemuksistani täällä kotimaassa liiton jäsenille. Muistelut venyivät tähän syksyyn, mutta ajatukset ja ideat olivat säilyneet tuoreina, vaikka aikaa olikin kulunut.Read more


Onnistunut kesäkurssi Orivedellä heinäkuussa

Olin pitämässä miljöötyöskentelyn peruskurssia yhdistettyän kameran käytön perusteisiin Oriveden Opistolla heinäkuussa. Kurssi kesti maanantaista lauantaihin. Meillä oli tosi hyvä ryhmä, joka halusi innokkaasti oppia uusia asioita ja kehittyä harrastuksessaan.

Read more


Muotokuvamaailma-valokuvanäyttely Tampereella

Tampereella on kesän aikana mahdollisuus vierailla suomalaista muotokuvaa esittelevässä näyttelyssä Finlaysonin alueella Galleria Nottbeckissa. Näyttely on 27 valokuvaajan yhteisnäyttely, jonka on koonnut Nina Tiitto Ninan Kuvamaailmasta.

Osallistuin näyttelyyn kolmella kuvalla, jotka ovat osa Jypin naisten jääkiekkojoukkueelle tekemääni vuosikalenteria.

Read more


Erään kuvan tarina – Italian State of Mind

"Minua sanotaan skootteri-Kariksi." Näin minulle esittäydyttiin joitakin vuosia sitten suositussa tamperelaisessa Kahvila Runossa, jossa toisilleen vieraat ihmiset alkavat jutella toisilleen ja heistä muodostuu ystäviä. "Kerään kaikenlaista skoottereihin liittyviä esineitä ja asioita. Jos törmäät johonkin mielenkiintoisiin, voit jättää ne tähän tiskille. Runolaiset tietävät kyllä kenelle esineet ovat menossa."

Read more


Kaupungin kesäkulmilla

Kuuman alkukesän mainingeissa syntyi idea kesäisestä kuvakisaststa ja mieleeni juolahti yhteistyö paikallisen Kaupunkilehti Torin kanssa. Lenkillä syntynyt idea jalostui Torin toimitusjohtajan Mervi Juutilaisen, päätoimittaja Sasu Karjalaisen ja tuottaja Armi Niemelän kanssa yhteistyössä kaikille avoimeksi kesäiseksi valokuvakilpailuksi. Tori -nimen ja siihen liittyen mielikuvien perusteella nimeksi kisalle tuli "Kaupungin kesäkulmilla". Ajatuksena oli, millaisia tunnelmia, fiiliksiä, tarinoita ja ihmisiä kesäisillä kaupungin kaduilla liikkuu ja näkyy vai tapahtuuko kesällä kaikki vain mökeillä ja maaseudulla.. Pääpalkintona on tietenkin VaVin järjestämä valokuvauskurssi tulevana syksynä.

Read more